Koiran talutushihna jäi hissin ovien väliin Raumalla – koira onnistui riuhtaisemaan itsensä irti valjaista

Ihminen ja koira jäivät hissin ovien eri puolille. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

RAUMA

Pelastuslaitos hälytettiin pelastustehtävälle tiistaina 9. heinäkuuta Tuomolantielle Raumalle. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen eläimen pelastamisesta kello 14.57.

Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juho Salminen kertoo, että koiran talutushihna oli jäänyt hissin ovien väliin niiden sulkeutuessa, jonka johdosta ihminen ja koira olivat jääneet ovien eri puolille.

Koira oli onnistunut riuhtaisemaan itsensä irti valjaista ennen pelastuslaitoksen yksikön saapumista kohteeseen. Pelastuslaitos avusti henkilön hissistä.

Sekä ihminen, että koira selvisivät tilanteesta vahingoittumattomina.

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Viime vuonna alle 15-vuotiaita lapsia kuoli tieliikenteessä vain yksi – tänä vuonna lukema on jo kuusi

LIIKENNETURVALLISUUS Ennakkotietojen perusteella kulunut vuosi ei ole jatkamassa pari vuotta kestänyttä hyvää trendiä, kun puhutaan...

SK: Viisi nuorta loukkaantui henkilöauton ulosajossa Raumalla

RAUMA Murtamontiellä Raumalla sattui lauantain vastaisena yönä 20. heinäkuuta yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Muovilaatikko syttyi palamaan asunnon vaatehuoneessa Kankaanpäässä

KANKAANPÄÄ Vatajantiellä Kankaanpäässä sammutettiin lauantaiaamuna 20. heinäkuuta syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello...

Tuoreimmat uutiset

Tapahtumat sujuivat hyvin Espoossa ja Karkkilassa – tien päällä oli onnetonta menoa Länsi-Uudellamaalla

UUSIMAA Heinäkuun lämmin kesäsää näkyy Länsi-Uudenmaan poliisin tehtävissä musiikkitapahtumien ja liikenteessä esiintyvien ajokunto-ongelmien muodossa, kommentoidaan...