Kokoontumisajot työllistivät Lounais-Suomen poliisia: poliisi määräsi parikymmentä ajokieltoa – kokonaissaldo oli järjetön

Julkaistu

LOUNAIS-SUOMI

Illan ja yön aikana toteutetussa valvonnassa, poliisi tarkasti noin 500 kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden, sekä puuttui rikoksiin ja rikkomuksiin.

Lauantain 17. syyskuuta ja sunnuntain 18. syyskuuta välisenä yönä, Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella järjestettiin kokoontumisajoja, joista jokainen keräsi satoja osallistujia. Kaksi kokoontumisista oli ilmoitettu ennakkoon poliisille, yksi järjestettiin ilmoittamatta. Poliisi valvoi tapahtumia.

Kokoontumiset tapahtuivat autoilla ja kaksipyöräisillä ja liikkuivat Turun, Rauman, Liedon, Loimaan, Someron ja Kosken alueilla, ylittäen myös Kanta-Hämeen maakuntarajan. Lounais-Suomen poliisi iski tapahtumiin omalla toiminta-alueellaan.

Illan ja yön aikana toteutetussa valvonnassa noin 500 kuljettajan ajokunto ja ajo-oikeus tarkastettiin, sekä puututtiin rikoksiin ja rikkomuksiin.

Valvonnassa kirjattiin parikymmentä ajokieltoa ja tavattiin lisäksi viisi jo valmiiksi ajo-oikeudetonta kuljettajaa. 

Kolmisenkymmentä kuljettajaa sakotettiin nopeuden, ajotavan, puuttuvan ajo-oikeuden tai kunnoltaan liikenteeseen soveltumattoman ajoneuvon vuoksi.

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia etenee rikostutkintaan kolmessa tapauksessa. Yksi mainituista oli poliisin pakeneminen autolla noin 240 km/h nopeudella. Ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja otettiin kiinni.

Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin kaksi ja rattijuopumuksia kaksi. Rattijuopumusasioista yksi johtui huumausaineista.

Yksi kuljettaja oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn vuoksi ja yksi kuljettaja otettiin kiinni epävarman henkilöllisyyden ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi.

Huomautuksia annettiin eri syistä tusinoittain.

Useampi kuin joka kymmenes valvonnassa tavattu kuljettaja joutui erilaisten poliisitoimien kohteeksi. 

Liikennepoliisin kokeneen ryhmänjohtajan mukaan kokonaissaldo oli järjetön.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Eurajoella kateissa ollut nainen löydettiin maastosta elossa

EURAJOKI Henkeä pelastavan löydön teki vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimija. Lounais-Suomen poliisi on etsinyt kadonnutta henkilöä Satakunnassa. Lounais-Suomen...

Poliisia autolla paennut soitti Hätäkeskukseen ja pyysi poliisia rauhoittumaan

SATAKUNTA Lounais-Suomen poliisilla oli vuodenvaihteen aikoihin takaa-ajotilanne Satakunnan maakunnassa, johon osallitui useita Lounais-Suomen poliisin partioita. Lounais-Suomen...

Eurajoella liikkuu todennäköisesti pyromaani – viime yönä paloi kaksi varastorakennusta, aiemmin kolme muuta rakennusta

EURAJOKI Satakunnassa Eurajoella sammutettiin perjantain vastaisena yönä kahta rakennuspaloa. Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Lauhtuntiellä oli...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä