POHJOIS-POHJANMAA
Oulun poliisilaitoksen poliisipartioita työllisti sekä Oulun, että Jokilaaksojen kenttäjohtoalueilla mm. päihtyneet kuljettajat ja Oulussa raju ulosajo sunnuntai-illan 18. elokuuta ja maanantaiaamun 19. elokuuta välisenä aikana.
Kolme nuorta rajussa ulosajossa Oulussa sunnuntai-iltana.
Hieman ennen iltakuutta tapahtui Sanginjoentiellä Oulussa raju ulosajo, jossa henkilöauto suistui tieltä, pyörähti katon kautta ympäri ja päätyi takaisin pyörilleen ojaan.
Henkilöautolla liikkeellä olleet kolme nuorta pääsivät kaikki ulos autosta omin voimin. Kaikki kolme kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan.
Kuljettajan epäillään käyttäneen huomattavan suurta tilannenopeutta, jonka seurauksena tämä on menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 17.59.
Poliisilaitoksen alueella kiinni viisi rattijuoppoa.
Sunnuntai-iltana ja maanantain vastaisena yönä Oulun poliisilaitoksen alueella pysäytettiin myös päihtyneitä kuljettajia.
Nivalassa poliisi kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta, Raahessa törkeästä rattijuopumuksesta, Muhoksella rattijuopumuksesta sekä Oulussa kaksi kappaletta rattijuopumuksista, joista toisessa kuljettajan epäillään ajaneen ajokiellon aikana huumausaineiden vaikutuksen alaisena.
Poliisi ei avaa tapauksia tarkemmin.