KAINUU – POHJOIS-POHJANMAA
Oulun poliisilla oli tehtävämäärällä mitattuna rauhallinen lauantai-illan 21. syyskuuta ja sunnuntaiaamun 22. syyskuuta välinen aika. Poliisi Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että poliisia työllisti kyseisenä ajankohtana kotihälytykset ja liikenteestä aiheutuneet tehtävät.
Poliisin partiot tapasivat kahdella kenttäjohtoalueella päihtyneet kuljettajat, Oulun kenttäjohtoalueella kaksi. Oulun poliisilaitoksen alueeseen kuuluu lisäksi Koillismaan kenttäjohtoalue.
Kainuun kenttäjohtoalueella Suomussalmella poliisin partio tavoitti kuljettajan, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman, eli vähintään 1,20 promillea. Myös Jokilaaksojen kenttäjohtoalueen poliisipartio tapasi Nivalassa törkeästä rattijuopumuksesta epäillyn kuljettajan.
Oulun seudun kahdesta kiinni jääneestä päihtyneestä kuljettajasta toinen puhalsi niin ikään törkeän rattijuopumuslukeman ja toinen oli huumausaineen vaikutuksen alaisena. Jälkimmäistä epäillään rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisi määräsi Suomussalmella, Nivalassa ja Kempeleessä kiinni jääneet kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon. Poliisi ei kerro puhalluskokeiden tuloksista tarkemmin.