Kolmen henkilön epäillään ylittäneen valtakunnan rajan luvatta keskiviikkona Kuusamon Kuntivaarassa

Julkaistu

POHJOIS-POHJANMAA

Kainuun rajavartiosto tutkii kolmen ulkomaalaisen henkilön aiheuttamaa epäiltyä luvatonta rajanylitystä maastorajan yli Venäjältä Suomeen Kuusamon Kuntivaarassa.

Kainuun rajavartioston partio otti kiinni kolme henkilöä keskiviikkoaamuna 14. syyskuuta Kuusamon Kuntivaarassa tarkastaessaan teknisen valvonnan antamaa hälytystä. Alustavassa puhuttelussa henkilöt ilmoittivat hakevansa turvapaikkaa Suomesta. 

Kainuun rajavartiosto käynnisti tapauksesta turvapaikkaprosessin sekä esitutkinnan valtionrajarikoksesta. Turvapaikkaprosessi on siirtynyt Maahanmuuttoviraston käsittelyvastuulle. Kainuun rajavartiosto jatkaa epäillyn luvattoman rajanylityksen tutkintaa.

Epäiltyyn luvattomaan valtakunnanrajan ylitykseen liittyen Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisilla onnistunut rattijuopon takaa-ajo Oulussa

OULU Oulun poliisilla oli maanantaina 15. huhtikuuta illalla takaa-ajotilanne Oulussa. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan poliisin...

Poliisin partiot tapasivat kaksi huumeista päihtynyttä kuljettajaa Oulussa

OULU Oulun poliisin partiot saivat sunnuntai-iltana 14. huhtikuuta ja maanantain vastaisena yönä 15. huhtikuuta kiinni...

Tuulivoimalatyömaalta anastettiin polttoainetta nosturikoneesta Oulaisissa – tekijä jäi kiinni myöhemmin

OULAINEN Oulun poliisi tutkii Oulaisissa tapahtunutta epäiltyä omaisuusrikosta. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan Jokilaaksojen partion saaneen...

Tuoreimmat artikkelit

Mies tunkeutui palvelutaloon ja rikkoi paikkoja Hyvinkäällä

HYVINKÄÄ Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime viikonloppuna tapahtunutta välikohtausta, jossa mieshenkilö tunkeutui palvelukotiin Hyvinkäällä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta...

Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon Leppävirralla

LEPPÄVIRTA Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueella Leppävirralla. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Helsingin poliisi ja Helsingin kaupunki tiivistävät vuosia jatkunutta yhteistyötään lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi

HELSINKI Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos ovat sopineet tiivistyvästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen,...

Juupajoella on käynnissä poliisioperaatio – sekä epäilty, että poliisi käyttänyt asetta

JUUPAJOKI Sisä-Suomen poliisilla on käynnissä operaatio Juupajoella. Sisä-Suomen poliisin mukaan tehtävä liittyy yksityisasunnossa tapahtuneeseen henkeen...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä