KOTKA
Kaksi ulosajoa Kotkassa, toinen kuljettaja oli päihtynyt.
Poliisille ilmoitettiin tiistaina Kotkan Koivulantiellä henkilöauton ajaneen kyljelleen. Auto oli kierähtänyt kyljelleen keskelle ajokaistaa. Auto vaurioitui käyttökelvottomaksi. Kuljettaja oli paennut paikalta ennen pelastuslaitoksen ja poliisin saapumista paikalle. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Kymenlaaksonkadulla Kotkan keskustassa kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettaja oli ajanut auton katolleen vahingoittaen samalla kahta kadun varressa ollutta autoa.
Kotkassa tehtiin ilkivaltaa veneisiin, poliisi kaipaa havaintoja.
Kotkassa Lepikonrannan venesatamassa on murrettu veneen säilytysluukkuja auki viime viikon lopulla.
Sahanniemen venelaiturissa olleen veneen tuulilasi rikottu maanantaina 17.8.2020.
Poiisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 414559.
Välttääkseen veneisiin kohdistuvat varkaudet on hyvä lukita vene kunnolla, varkaille houkuttelevat tavarat korjata pois näkyviltä ja lisätä erityistuntomerkit mm perämoottoriin. Tallentamalla moottorin tiedot sekä erityistuntomerkit on omistajan jäljittäminen helpompaa.
Kotkassa varastettiin ja yritettiin varastaa polkupyöriä ja sen osia.
S-market Karhulan pyörätelineestä Kotkassa varastettiin polkupyörä 18.8.2020.
Kotkan keskustassa taloyhtiön pyörävarastosta yllätettiin kaksi henkilöä irrottamasta osia polkupyörästä. Pyörän omistaja oli itse sattunut paikalle teon tapahtuessa. Tekijät pakenivat paikalta.
Louhenkadulla on ilmoitettu polkupyörä varastetuksi 18.8.2020
Kotkassa tapahtui myös muita anastuksia.
Myllymatintien kentällä pelanneelta henkilöltä oli reppu varastettu kentän laidalta pelin aikana.
Kotkan Pernoossa on ilmoitettu vapaa-ajan ulkorakennuksesta anastetuksi tavaraa aiemmin elokuussa. Varaston ovi vaurioitunut kauttaaltaan.
Lisäksi useita näpistysilmoituksia kotkalaisissa liikkeissä.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 414559.
Lähde ja teksti: Poliisi