Kuolemaan johtanut onnettomuus Jyväskylässä: kyseessä itsemurha – poliisi vaikenee

tiistai, 6, kesäkuu, 2023

JYVÄSKYLÄ

Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä. Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Nelostielle Jyväskylään perjantaina 26. toukokuuta iltapäivällä. Onnettomuudesta tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että onnettomuus tapahtui Kankaan ja Holstin kohdalla. Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö. Onnettomuus aiheutti hetkellistä liikennehaittaa pohjoiseen menevillä kaistoilla.


Poliisi on onnettomuudesta todella vaitonainen, eikä kerro edes oliko kyseessä minkälainen onnettomuus. Kaksi tienkäyttäjää kuvaa tapahtumia ja ne ovat Viranomaisuutisten tiedossa ja aiemmin uutisoitu, mutta Viranomaisuutiset on poistanut ne.

Poliisi sanoo jatkavansa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä. Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 16.19.

Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Keski-Suomen alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.

*Muokattu: poistettu yksityiskohtia.




Toimitus suosittelee

Somet haltuun

91,700FanitTykkää
1,440SeuraajatSeuraa
835SeuraajatSeuraa

Nämä kiinnostavat ihmisiä

Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa

TURKU Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä. Epäiltyjen tavoittamiseksi ja rikosten selvittämiseksi ryöstöyrityksen kohteeksi joutunutta miestä pyydetään edelleen ottamaan...

Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja

MIKKELI Kateissa on vielä sinisen harmaa Kawasaki ZX12R -moottoripyörä, jonka rekisteritunnus on BI-964. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikoskokonaisuus,...

Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta

KESKUSRIKOSPOLIISI Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos ovat saaneet valmiiksi verkkopankkipetoksiin liittyvän esitutkinnan, tiedottaa Keskusrikospoliisi. Rikoksista epäillään noin 20-vuotiasta miestä, joka on...

Karvian kuolemaan johtanut onnettomuus: kuljettajasta ei 100%:sta varmuutta – pidätettynä yksi henkilö

KARVIA Karviassa tehtiin myös apteekkimurto. Tässä vaiheessa ei ole viitteitä siitä, että tapaukset liittyisivät toisiinsa. Lounais-Suomen poliisi jatkaa Karviassa varhain sunnuntaiaamuna...

Metsäkauriin vasa pelastettiin Aurajoesta – pääsi hyvävointisena metsään takaisin omiensa joukkoon

TURKU Pelastamisesta vastasi pelastuslaitos ja palautuksesta poliisi. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sekä Turun poliisi hälytettiin eläinpelastustehtävälle Turkuun Kirjastosillan kohdille maanantaina 5. kesäkuuta aamupäivällä...

Mediat: kerrostalohuoneiston keittiö tuhoutui tulipalossa Turun Ilpoisissa – yksi henkilö sairaalaan tarkastettavaksi

TURKU Palon syttymissyy ei ole ainakaan julkisessa tiedossa. Varsinais-Suomen pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Lauklähteenkadulle Turun Ilposiin sunnuntaina 4. kesäkuuta illalla puoli kahdeksan...

Omakotitalossa paloi Järvenpään Saunakalliossa – asukkaat onnistuivat pelastautumaan ulos rakennuksesta

JÄRVENPÄÄ Palon epäillään saaneen alkunsa sähkölaitteesta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Savionkujalle Järvenpään Saunakallioon sunnuntai-iltana 4. kesäkuuta kello kymmenen jälkeen illalla. Tulipalosta...

Rivitalon päädyssä syttyi tulipalo Nurmijärvellä – palo ei onneksi levinnyt huoneiston sisätiloihin

NURMIJÄRVI Palosta ei aiheutunut onneksi henkilövahinkoja. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin rakennuspalotehtävälle Nurmijärven Ollinsyrjään maanantaina 5. kesäkuuta aamuyöneljän jälkeen. Tulipalosta tiedottaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitos...

Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen

KUUSAMO Poliisi otti tapaukseen liittyen kiinni useita henkilöitä. Oulun poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty rikoskokonaisuus, jossa on epäiltynä useita henkilöitä. Poliisi kertoo...

Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui juhlijoilla kohtuullisen mallikkaasti Lapissa

LAPPI Lappilaiset nuoret olivat poliisin mukaan jälleen asiallisia. Lapissa koulujen päättäjäisviikonloppu sujui juhlijoilla kohtuullisen mallikkaasti, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Poliisi kertoo varautuneensa...

Vakava ulosajo Karviassa: matkustaja lensi autosta ulos ja menehtyi – IL:n mukaan kuljettaja oli päihtynyt

KARVIA Poliisi on aloittanut onnettomuuden tutkinnan. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Alkkiantielle Karviaan sunnuntaiaamuna 4. kesäkuuta puoli kuuden jälkeen. Onnettomuudesta...

Kaksi nuorta kaaharia kaahasi korttinsa hyllylle lähes samanaikaisesti moottoritiellä Kuopiossa

KUOPIO Kumpaakin epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkintaan saapui tutkittavaksi sunnuntaina 4. kesäkuuta aamuyöllä kaksi törkeää liikennerikosta, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen...

Alaikäinen puukotti alaikäistä Varkaudessa

VARKAUS Epäilty on poliisin hallussa. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty törkeä väkivaltarikos, josta epäillään alaikäistä nuorta, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Myös...

2023 © Viranomaisuutiset - uutisia jo vuodesta 2019.



Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.