Lahdessa huonosti käyttäytyviä miehiä – Orimattilassa poikkeusajoluvallinen nuori puhalsi korttinsa kuivumaan

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä maanantaiaamun 2. tammikuuta ja tiistaiaamun 3. tammikuuta välisen vuorokauden aikana mm. huonosti käyttäytyneet miehet sekä alaikäinen päihtynyt autoilija, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta.

Mies häiriköi Lahden Launeella.

Poliisipartiot saivat hätäkeskukselta tehtävän maanantaina aamupäivällä Launeen marketalueelle Lahteen. Ilmoituksen mukaan sekava mies on häiriöksi ja hän hakkaa muun muassa omaa päätänsä lattiaan.

Poliisipartioiden ehtiessä paikalle, kauppaliikkeen vartija oli jo saanut laitettua häiriköivän miehen käsirautoihin. Vartija oli poistanut miehen kaupan aulasta ulos. Ulkona mies oli alkanut riehua ja hän oli uhannut vartijaa. Tilanteessa miehen hallusta oli pudonnut maahan teräase.

Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen kyseisiin rikoksiin.

Mies riehaantui Lahden matkakeskuksessa.

Toistaiseksi tuntemattoman vanhemman miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon maanantaina iltapäivällä kioskissa Lahden matkakeskuksessa. Hätäkeskukseen tuleen ilmoituksen mukaan mies oli riehaantunut kioskissa ja paiskannut noin 600 euron arvoisen kahvikoneen lattialle.

Poikkeusajoluvallinen nuori puhalsi korttinsa kuivumaan Orimattilassa.

Poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa tiistaina puolenyön aikoihin Orimattilan Koivulassa. Poliisipartio päätti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljetti poikkeusluvalla ajo-oikeuden saanut nuori mies.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,56 promillea. Nuorukaisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies näpisti kengät Lahdessa – vartija joutui käyttämään voimakeinoja

LAHTI Hämeen poliisi tutkii tapausta, jossa nelikymppisen miehen epäillään näpistäneen kengät Lahden Launeella sijaitsevasta marketista...

Kahden kuljettajan epäillään olleen huumepäissään Lahden liikenteessä

LAHTI Hämeen poliisin partiot saivat kiinni kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena henkilöauton...

Kaksikko tehtaili luvattomia ostoksia anastetuilla korteilla Vantaalla, Espoossa sekä Lahdessa

UUSIMAA - PÄIJÄT-HÄME Itä-Uudenmaan poliisi tutkii maksuväline petos kokonaisuutta, jossa anastetuilla pankkikorteilla on ostettu muun...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä