LAHTI
Hämeen poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeen teillä, tarkemmin Lahdessa viikonlopun 7.-9. heinäkuuta lukuisat liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni jäi mm. kaksi rattijuoppoa ja kolme kaaharia. Lisäksi viikonlopun päätöksessä, maanantaina aamuyöllä, jäi kiinni huumepäinen kuljettaja. Poliisia työllisti myös liikenneonnettomuus, jossa osallisena oli selväpäinen autoilija ja päihtynyt skuuttaaja. Poliisia työllisti Lahdessa myös omaisuus- ja väkivaltarikokset sekä ilkivallanteko, jossa mies hyppäsi taksin konepellille ja siitä katolle. Näistä uutisoidaan erikseen.
Henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus Lahdessa.
Perjantai-iltana kello 20.40 aikaan, tapahtui Lahdessa Ankkurikadun S-marketin pihalla henkilöauton ja sähköskuutin välinen liikenneonnettomuus.
Henkilöauton kuljettaja oli ajamassa parkkialueen ajoväylää pitkin, tarkoituksenaan kääntyä parkkiruutuun ajosuunnastaan oikealle. Ajoväylän ja parkkiruudun välissä kulkee kevyenliikenteenväylä, jota myöten oli tulossa skuutti samasta suunnasta kuin henkilöauto. Auton kääntyessä ruutuun, ajoi sähköskuutin kuljettaja auton oikeaan kylkeen.
Partio puhallutti osalliset ja sähköskuutin kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,89 mg/l. Kyseinen tulos on promilleissa 2,02 promillea.
Autoa kuljettanutta 65-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sähköskuutilla ajanutta 32-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla.
Rattijuoppoja jäi kiinni kolme kappaletta.
Lauantaina päivällä kello 10.50 aikaan, pysäytti poliisipartio Lahdessa Sipurantiellä henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut 57-vuotias mies, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumusepäilyn.
Puolen yön aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, pysäytti moottoripyöräpoliisi epävarmasti ajelevan auton Lahdessa Eteläisellä kehätiellä.
Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin reippaasti yli törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, puhalluskokeen tulos oli 1,54mg/l. Kyseinen tulos on promilleissa peräti 3,50 promillea.
Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Vielä viikonlopun päätöksessä, maanantaina aamuyöllä, poliisipartio havaitsi henkilöauton, jossa ei ollut etu rekisterikilpeä. Partio tunnisti kuljettajan ajo-oikeudettomaksi mieheksi ja pysäytti auton Nikkarinkadulle.
Miehelle suoritettu puhalluskoe oli negatiivinen, mutta 41-vuotiaan kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Kaahareita poliisin haaviin myös kolme kappaletta.
Lauantai-iltana kello 22.00 aikaan, ajoi Lahdessa Valtatie 4:llä Renkomäen kohdalla moottoripyöräpoliisia vastaan henkilöauto 190 kilometrin tuntinopeudella. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 120 kilometriä tunnissa.
Moottoripyöräpoliisi sai auton pysäytettyä Lakkilantiellä ja auton kuljettajaksi selvisi 23-vuotias mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Sunnuntaiyönä kello 00.15 aikaan, mittasi moottoripyöräpoliisi Lahdessa Lahdenkadulla vastaan tulevalle autolle nopeudeksi 120 kilomeriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 50 kilometriä tunnissa.
Poliisi pysäytti auton ja auton kuljettajaksi selvisi 19-vuotias nainen. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Myös sunnuntaiyönä, kello 01.15 aikaan, ajoi poliisia vastaan Valtatie 12:lla Villähteen kohdalla henkilöauto 177 kilometrin tuntinopeudella. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 100 kilometriä tunnissa.
Auto saatiin pysäytettyä ja kuljettajaksi selvisi 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla kortin saanut nuori mies. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.