Laitilassa ja Uudessakaupungissa kiinni rattijuopot viikonloppuna – myös ajo-oikeudeton tapa-autoilija jäi poliisin haaviin

Julkaistu

VAKKA-SUOMI

Päihtyneet ja ajo-oikeudettomat kuljettajat työllistivät Lounais-Suomen poliisia Vakka-Suomen alueella viikonloppuna, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen Vakka-Suomen alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo kahdesta kiinni jääneestä rattijuoposta sekä yhdestä kiinni jääneestä ajo-oikeudettomasta kuljettajasta. Toisella rattijuopollakaan ei ollut ajo-oikeutta.

Ajo-oikeudeton rattijuoppo kiinni Uudessakaupungissa.

Perjantaina 23. syyskuuta noin kello 19.10 aikaan, poliisi pysäytti epävarmasti liikkuvan henkilöauton tarkastusta varten Alisenkadulla Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,97 promillea ja tarkkuusalkometriin 0,81 promillea.

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Miehellä oli kyydissään kolme matkustajaa.

Rattijuoppo suistui tieltä Kasitiellä Laitilassa – väisti pientä hirvieläintä.

Lauantaina 24. syyskuuta aamuyöllä, poliisi sai ilmoituksen ulosajaneesta henkilöautosta 8-tiellä Laitilassa. Poliisipartio saapui tapahtumapaikalle noin kello 03.20 aikaan ja tapasi henkilöauton vierestä miehen, joka kertoi kuljettaneensa kyseistä autoa. Kuljettaja oli väistänyt pientä hirvieläintä ja menettänyt autonsa hallinnan. 

Mies puhalsi alkometriin 1,38 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja, joka loukkaantui lievästi.

Ajo-oikeudeton tapa-autoilija kiinni Uudessakaupungissa.

Lauantaina 24. syyskuuta aamupäiväkymmenen aikaan, poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Hiuntiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi nolla promillea, mutta hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Kyseessä on miehen kuudes kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisään.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Jo toinen maastopalo Laitilassa samana iltapäivänä – heinikon polttaminen karkasi käsistä

LAITILA Alkusammutus rajoitti palon leviämisen ja pelastuslaitos hoiti tilanteen loppuun. Laitilassa sammutettiin torstai-iltapäivän 4. huhtikuuta...

Risujen polttaminen lähti käsistä Laitilassa – lopputulemana maastopalo

LAITILA Maastoa paloi noin 500-neliömetrin alueelta. Laitilassa Palttilantiellä syttyi maastopalo torstaina 4. huhtikuuta iltapäivällä ennen kello...

Vakka-Suomessa kaahattiin, ajettiin kovassa tuiterissa ja murtauduttiin liiketiloihin – myös kolarit työllistivät poliisia

VAKKA-SUOMI Pyhärannassa tapahtui kaksi kolaria, Uudenkaupungin Kalannissa kaahattiin, Taivassalossa ajettiin kovassa humalassa ja Laitilassa murtauduttiin...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä