Länsi-Uudenmaan poliisin liikenneraportti viikonlopulta tarjoaa lähinnä surullista luettavaa

Julkaistu

UUSIMAA

Poliisi totesi Länsi-Uudenmaan alueen liikenteessä viikonlopun aikana lukuisia kovia ylinopeuksia ja muita ylilyöntejä. Suurin osa näistä liittyi alueella järjestettyihin kokoontumisajoihin.

Kirkkonummelta käynnistyi lauantaina illalla autojen cruising-tapahtuma, joka keräsi poliisin arvion mukaan useita satoja osallistujia. Tämän lisäksi Lohjan ja Vihdin alueella järjestettiin samaan aikaan mopomiitti. Kummastakaan tapahtumasta ei oltu tehty poliisille ilmoitusta etukäteen. 

Tapahtumien yhteydessä järjestettiin muun muassa laittomia kiihdytyskisoja, keulittiin vaarallisesti yleisön joukossa ja häirittiin tahallisesti poliisin toimintaa. 

− Pyrimme olemaan ennalta estävästi näkyvästi läsnä tapahtumissa, mutta tästä huolimatta ylilyöntejä todettiin huolestuttavan paljon, kertoo komisario Hannu Kontola.

Tapahtumien valvonnan aikana poliisi kirjasi kolmetoista törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, yksitoista vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan ja kirjoitti lukuisia sakkoja. Kovista ylinopeuksista Kontola kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa Länsiväylällä Kirkkonummella kaksi autoilijaa ajoi kilpaa nopeudella 201 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Toisen auton kuljettaja oli jo valmiiksi ajokiellossa.

Onnettomuuksiltakaan ei liikenteessä valitettavasti vältytty. Eriasteisissa liikenneonnettomuuksissa loukkaantui viikonlopun aikana useita ihmisiä.  

− Raportit alueemme liikenteen tapahtumista olivat kaiken kaikkiaan surullista luettavaa, toteaa Kontola

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilön epäiltiin hypänneen mereen matkustajalaivalta Porkkalanselän eteläpuolella Kirkkonummella

KIRKKONUMMI Kirkkonummella oli keskiviikkona 17. huhtikuuta aamupäivällä hätätilanne merellä. Tapauksesta kertoo Suomenlahden Merivartiosto. Merivartioston mukaan...

Raju ulosajo Kirkkonummella – yksi henkilö menehtyi

KIRKKONUMMI Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Kirkkonummella sattui maanantaina 15. huhtikuuta aamulla vakava...

Omakotitalon vaatehuoneessa syttyi tulipalo Karjalohjalla – sai alkunsa savuhormista

LOHJA Palo saatiin sammutettua ja raivattua, mutta vaate- ja pesuhuone kärsivät vaurioita. Pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä