PELLO – ROVANIEMI
Lapin poliisilla on ollut viikonlopun 9.-11. kesäkuuta aikana takaa-ajotilanteita nuorisoa vastaan, selviää Lapin poliisilaitoksen tiedotteista. Poliisia yritti paeta yhteensä kolme nuorta henkilöä, joilla kahdella oli allaan viritetty mopo ja yhdellä moottoripyörä. Toki myös viritetty mopo luokitellaan moottoripyöräksi, mutta Viranomaisuutiset käyttää tässä artikkelissa nimitystä viritetty mopo.
Viranomaisuutiset uutisoi jo lauantaina kahdesta takaa-ajotilanteesta, joista toinen tapahtui Torniossa ja toinen Pellossa.
Torniossa poliisipartio päätti pysäyttää perjantaina kello 17.45 aikaan edellä kulkeneen mopoilijan, joka nosti mopostaan keulan ja yritti ajaa poliisia karkuun. Karkumatka päättyi, kun moposta loppui polttoaine. Kuljettajaksi osoittautui alle 15-vuotias mopoilijan alku, jolla ei vielä ollut ajo-oikeutta hallussa ja teollaan hän saattoi lykätä korttinsa saamista. Vaikka henkilö ei olisikaan rikosoikeudellisesti vielä vastuussa, niin vahingonkorvausvastuu on ja teoilla voi olla muita vaikutuksia tulevaisuuteen, kun tulevaan ajo-oikeuteen.
Pellon keskustassa perjantaina iltakymmenen aikaan, keskustaa kohti oli menossa useampi mopo ja mönkijä, joiden kuljettajien kunnon poliisipartio päätti tarkastaa. Partion huomioin kiinnitti moottoripyöräilijän ajotapa, kun tämä ohitti sulkuviivan kohdalla vastaan tulevasta liikenteestä huolimatta edellään ajavia mopoja. Partion yrittäessä pysäyttää moottoripyöräilijää, tämä lähti ajamaan karkuun etelän suuntaan ajaen mm. 110 kilometrin tuntinopeudella, nopeusrajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa ja tehden useita vaarallisia ohituksia. Lopulta pakomatka päättyi hakkuuaukealle, missä moottoripyörä jäi kiinni risuihin ja kuljettaja otettiin kiinni.
Sunnuntaina 11. kesäkuuta poliisi tiedotti vielä yhdestä kaksipyöräisen takaa-ajosta.
Lauantai-iltana 10. kesäkuuta mopomiittiä valvomassa ollut moottoripyöräpoliisi yritti pysäyttää keulivan mopon Teletiellä Rovaniemellä. Alaikäinen kuljettaja lähti kuitenkin pakenemaan poliisia. Kuljettaja ajoi poliisin partioita pakoon Rovaniemen keskustan alueella sekä teitä, että kevyen liikenteen väyliä pitkin, kunnes hänen matkansa katkesi louhikkoon. Pakonsa aikana kuljettaja ajoi merkittävää ylinopeutta ja vaaransi sivullisten turvallisuuden.
Jokaisen pakenijan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Lisäksi Torniossa ja Pellossa pakenijoiden epäillään syyllistyneen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Rovaniemen tapauksessa kuljettaja menetti ajo-oikeutensa ja hänen viritetty moponsa takavarikoitiin.
Rattijuoppo ajoi päin liikennemekkejä Rovaniemellä.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisi sai ilmoituksen henkilöautosta, joka ajautui Talvitien ja Lapinrinteen risteyksessä keskisaarekkeen yli ja kaatoi liikennemerkit. Auto oli poistunut Talvitien suuntaan.
Poliisin partio tavoitti ajoneuvoa voimakkaasti päihtyneenä kuljettaneen mieshenkilön autoineen pian ilmoituksen jälkeen. Kiinni otettaessa mies puhalsi rattijuopumuksen ylittävän lukeman.