Lastenvaunut paloivat Kuusikerroksisen kerrostalon rappukäytävässä Vantaan Myyrmäessä

Tehtävälle hälytettiin yhteensä yhdeksän pelastusyksikköä, joista viisi oli Keski-Uudeltamaalta ja neljä Helsingistä.


VANTAA

Vaskivuorentiellä Vantaan Myyrmäessä tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilystä keskiviikkona 2. lokakuuta iltapäivällä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei varsinaista rakennuspaloa päässyt syntymään.



– Kuusikerroksisen kerrostalon porrashuoneiston ensimmäisessä kerroksessa oli lastenvaunut syttyneet palamaan. Pelastuslaitoksen ensimmäisen yksikön tullessa kohteeseen, oli kerrostalon rappukäytävässä runsaasti savua ja lastenvainut paloivat. Pelastuslaitos sammutti palon käsisammuttimella, tuuletti porraskäytävän savusta ja ensihoito tarkasti asukkaiden voinnin, kommentoi päivystävä palomestari Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Havainnon palosta oli tehnyt talon asukas. Palo ei ehtinyt leviämään rakennuksen rakenteisiin, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa.

Lastenvaunut paloivat Kuusikerroksisen kerrostalon rappukäytävässä Vantaan Myyrmäessä
Ensihoidon yksikkö Keski-Uudeltamaalta ja pelastusyksikkö Helsingin pelastuslaitokselta kohteessa. SK

– Muistutuksena todettakoon, ettei rappukäytävissä tule säilyttää irtainta tavaraa juuri tulipalojen syttymisen takia, sillä savu on vaarallista, palomestari jatkaa.

Poliisi tutkii tulipalon syttymiseen johtaneita syitä.


Tehtävälle hälytettiin yhteensä yhdeksän pelastusyksikköä, joista viisi oli Keski-Uudeltamaalta ja neljä Helsingistä.

Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 16.01.

Lastenvaunut paloivat Kuusikerroksisen kerrostalon rappukäytävässä Vantaan Myyrmäessä
Helsingin pelastuslaitoksen pelastusyksikkö kohteessa. SK
Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Kerrostaloasunnon keittiössä paloi Liedon keskustassa

LIETO Karjatiellä Liedon keskustassa sammutettiin keskiviikkoiltana 2. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että kerrostaloasunnossa...

Moottoripyöräilijä loukkaantui ulosajossa Helsingintiellä Ulvilassa

ULVILA Helsingintiellä Ulvilassa sattui keskiviikkona 2. lokakuuta illalla yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Kerrostalohuoneisto paloi Helsingin Malminkartanossa – kaksi henkilöä pelastettiin naapuriasunnosta parvekkeen kautta

HELSINKI Juustenintiellä Helsingin Malminkartanossa sammutettiin keskiviikkona 2. lokakuuta illantaitteessa syttynyttä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Helsingin Vallilassa tapahtui kahden auton risteyskolari – henkilövahingoilta vältyttiin

HELSINKI Mäkelänkadun ja Sturenkadun risteyksessä Helsingin Vallilassa tapahtui keskiviikkona 2. lokakuuta iltapäivällä kahden ajoneuvon välinen...

Rauman suojatieonnettomuus: Lapsi loukkaantui vakavasti – poliisi pyytää havaintoja

RAUMA Viranomaisuutiset uutisoi tiistaina 1. lokakuuta iltapäivällä Raumalla tapahtuneesta suojatieonnettomuudesta. Onnettomuus tapahtui tiistaina noin kello...

Kolme karhunpentua jäi junan alle Mänttä-Vilppulan Kolhossa

MÄNTTÄ-VILPPULA Mänttä-Vilppulan Kolhossa tapahtui myöhään tiistaina 1. lokakuuta eläinonnettomuus raideliikenteessä. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kolme...

Pietarsaaren sairaala-alueella sijaitsevassa rakennuksessa oli kattopalo

PIETARSAARI Kolpintiellä Pietarsaaressa sammutettiin keskiviikkona 2. lokakuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että palo...

Ison mikroaaltouunin sisällä syttyi palo teollisuushallissa Hyvinkään Kalliokierrossa

HYVINKÄÄ Hyvinkään Kalliokierrossa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi keskiviikkona 2. lokakuuta iltapäivällä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei...

Poliisi epäilee: Vantaan Tikkurilassa tapahtui henkirikos viikonloppuna – uhrina aikuinen mies

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisi tutkii Vantaalla viime viikonloppuna tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että miehen...

Oulussa huhtikuussa kadonnut 19-vuotias nuorukainen on löytynyt menehtyneenä

OULU Viranomaisuutiset uutisoi keväällä ja pitkin kesää Oulussa huhtikuussa kadonneesta nuoresta miehestä. Oulun poliisilaitokselta kerrottiin...

Somerluodontiellä Kontiolahdella anastettiin veneiden käynnistysakkuja – poliisi pyytää havaintoja

KONTIOLAHTI Itä-Suomen poliisi tutkii Pohjois-Karjalassa tapahtunutta omaisuusrikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Somerluodontiellä Kontiolahdella anastettiin veneiden...

Rovaniemeläistä miestä epäillään metsästysrikoksesta ja ampuma-aserikkomuksesta

ROVANIEMI Lapin poliisi suoritti erävalvontaa Rovaniemellä keskiviikkona 2. lokakuuta. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisin erävalvonta...

Kuopiossa yritettiin murtautua rautakauppaan – poliisi pyytää havaintoja

KUOPIO Itä-Suomen poliisi tutkii Pohjois-Savossa tapahtunutta omaisuusrikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Leväsentie 2:ssa Kuopiossa sijaitsevaan...

Kaksi henkilöä loukkaantui lievästi peräänajokolarin seurauksena Mikkelissä

MIKKELI Pursialankadulla Mikkelissä tapahtui keskiviikkona 2. lokakuuta alkuiltapäivällä kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Alle 15-vuotias esitti suullisen uhkauksen espoolaista koulua ja sen oppilaita kohtaan

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisi selvittää tällä viikolla sattunutta tapausta, jossa alaikäinen esitti suullisen uhkauksen. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta...

Alle 15-vuotiaat löivät ikätoveriaan pesäpallomailalla päähän Espoossa

ESPOO Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii viime viikolla tapahtunutta törkeää väkivallantekoa, jonka epäillyt sekä uhri ovat alle...

Kauniaisissa tapahtui kesken koulupäivän samanaikaisesti seksuaalirikos ja pahoinpitely

KAUNIAINEN Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii epäiltyjä seksuaali- ja väkivaltarikoksia. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että epäillyt rikokset tapahtuivat...

Mies paljasti sukuelimensä lapselle ja kosketteli itseään lapsen nähden Kouvolan rautatieaseman läheisyydessä

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tutkii lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta Kymenlaaksossa. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen tiistaina 24....

ABC Masuunin keittiössä syttyi rasvapalo – henkilökunta sammutti ja palokunta tuuletti

KARKKILA Santasalonkadulla Karkkilassa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi keskiviikkona 2. lokakuuta keskipäivän taitteessa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Kahden auton peräänajokolari aiheutti liikennehaittaa Lahdenväylällä Helsingissä – kolme henkilöä loukkaantui lievästi

HELSINKI Lahdenväylällä Helsingissä, Jakomäen kohdalla sattui keskiviikkoaamuna 2. lokakuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Helsingin pelastuslaitokselta...