[responsivevoice_button voice=”Finnish Female” buttontext=”Kuuntele uutinen”]
LIEKSA
Hätäkeskukseen tehtiin maanantai-iltana ilmoitus karhuemostä ja pennuista Lieksan Saavan ulkoilualueella. Ilmoituksen mukaan emo oli ohjannut pentunsa puuhun ja tehnyt valehyökkäyksiä koiran ulkoiluttajaa kohti.
Tapahtumasta ei aiheutunut henkilö- tai aineellisia vahinkoja, eikä alkuperäinen ilmoittajakaan ollut kokenut tilannetta niin uhkaavaksi, että olisi ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen välittömästi. Koiranulkoiluttajan ja karhupesueen kohtaaminen oli nimittäin tapahtunut jo aamulla ja päätyi viranomaisten tietoon vasta ns. toisen käden tietona. Riistahallinnon ylläpitämään Tassu-järjestelmään on kirjattu useampia karhuemo ja kolme pentua-havaintoja Lieksan Yrjöläntien varresta toukokuun lopulta. Yrjölästä matkaa Saavalle on noin kilometri ja Saavalta Lieksan keskustaan saman verran. Jälkimmäisessä on toki myös Lieksanjoki välissä.
Poliisi toivoo, että alueella liikkujat huomioivat mahdollisen karhupesueen ja karhuhavainnoista Saavan ulkoilualueella ilmoitetaan hätäkeskukseen. Tällöin myös poliisi pystyy käynnistämään mahdolliset karkotustoimenpiteet mahdolisimman nopeasti. Viivettä syntyy joka tapauksessa, koska Lieksassa ei ole voimassaolevaa SRVA-sopimusta.
Poliisi on useamman vuoden ohjeistanut kansalaisia suurpetoasioista ilmoittamisesta. Painopiste on ollut syystä tai toisesta susissa, vaikka karhut ovat huomattavasti runsaslukuisimpia ja kohtaamistilanteissa ihmisille, liikenteelle ja omaisuudelle potentiaalisesti vaarallisempia eläimiä. Kertauksena suurpedoista (karhu, susi, ilves ja ahma) ilmoittamisesta:
Soita hätäkeskukseen 112, jos suurpeto
– on aiheuttanut henkilövahingon.
– on piha-alueella, eikä poistu sieltä tai jää kiertelemään lähiympäristöön.
– yrittää lähestyä ihmistä, ei väistä ihmistä tai käyttäytyy muutoin ihmistä kohtaan pelottomasti.
– on loukkaantunut tai sairas.
– on ollut osallisena liikenneonnettomuudessa.
– liikkuu päiväsaikaan tiiviisti rakennetussa ympäristössä tai ihmisten asuinalueilla.
– on aiheuttanut omaisuusarvoltaan huomattavan koti- tai tuotantoeläinvahingon
Muista näkö- tai jälkihavainnoista Ilmoitetaan paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille. Petoyhdyshenkilöt huolehtivat mm. jälkien maastotarkastuksesta ja niiden kirjaamisesta suurpetojen havaintojärjestelmään (TASSU). Petoyhdyshenkiöiden yhteystiedot löytyvät riista.fi -sivustolta.
Suurpetojen aiheuttamista koti- tai tuotantoeläinvahingoista ilmoitetaan alueelliselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle ja riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle. Poliisille (hätänumeroon 112) ilmoitus tulee tehdä vain, jos maaseutuelinkeinoviranomaiseen ei saada yhteyttä tai jos omaisuusvahinko on huomattava.
Lähde ja teksti: Poliisi