Lieksassa kiinni vahvasti päihtynyt kuljettaja – Joensuussa huumerattijuoppo aiheutti peräänajokolarin

Julkaistu

POHJOIS-KARJALA

Poliisia on työllistänyt lauantaina 9. heinäkuuta Pohjois-Karjalassa ainakin kaksi rattijuoppoa, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Toinen oli huumepäissään ja aiheutti peräänajokolarin ja toinen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo aiheutti peräänajokolarin Joensuussa.

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä Joensuussa lauantaiaamuna kello kahdeksan aikaan.

Päihtyneen oloinen mies oli tankannut auton ja jatkanut matkaa Joensuun Noljakassa. Poliisi tavoitti auton Utrantiellä Rantakylässä ja seurasi, kuinka auto hiljensi valoristeykseen, mutta törmäsi silti edellä pysähtyneeseen autoon.

Kuljettaja puhalsi alkometriin nollat, mutta kuljettajan epäillään olleen jonkin huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

Poliisi toimitti kuljettajan verikokeisiin. Häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Tarkkuusalkometritulos muutti rattijuopumusepäilyn epäillyksi törkeäksi rattijuopumukseksi Lieksassa.

Poliisi tavoitti Lieksassa päihtyneeksi epäillyn kuljettajan lauantai-iltana puoli seitsemän aikaan. Henkilöautolla liikkeellä ollut kuljettaja ajoi Nurmeksesta päin liikenneympyrään ja jatkoi takaisin kohti Nurmesta.

Poliisin pysäytettyä auton, sen kuljettaja puhalsi alkometriin yhden promillen. Kyydissä hänellä oli yksi matkustaja sekä koira. Poliisi käytti miehen tarkkuusalkometrikokeessa, jonka tulos oli 0,63 mg/l, joka on promilleissa 1,43 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja poliisi määräsi hänet ajokieltoon.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Kiihtelysvaaran tulipaloa tutkitaan henkirikoksena – epäiltynä 59-vuotias nainen

JOENSUU Nykyisin Joensuuhun kuuluvassa Kiihtelysvaarassa sammutettiin keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä rakennuspaloa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Yksi henkilö kuoli ja toinen loukkaantui tulipalossa Joensuussa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Poliisi tutkii Salon päiväkotipaloa – palo aiheutti jopa miljoonaluokan vahingot

SALO Lounais-Suomen poliisi selvittää Salon Tupurissa keskiviikkona iltapäivällä syttynyttä päiväkotipaloa. Tulipalo vaurioitti kaupungin päiväkodin rakenteita...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä