TILASTOJA
Lounais-Suomen poliisin esille nostama karu tilasto loppukesän liikennekuolemista sai monet hätkähtämään. Tilanne herätti myös poliisiin, ja aktiivisiin toimiin on ryhdytty. Liikennevalvontaa lisäämällä poliisi pyrkii aiempaa tehokkaammin kitkemään riskikäyttäytymistä pois liikenteestä.
Loppukesän liikennekuolemat Lounais-Suomessa nostivat esille yleisen huolen. Samalla tilanne herätti poliisin tehostamaan liikennevalvontaa.
– Oli tehtävä ns. rytminmuutos. Suomeksi sanottuna olemme lisänneet liikennevalvontaa vakavien liikenneonnettomuuksien ennaltaestämiseksi, kertoo liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Mika Peltola Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Riskikäyttäytymistä laajasti.
Valvontaa lisäämällä poliisi pyrkii – niin taajamissa kuin maaseudulla – aiempaa tehokkaammin havaitsemaan ja puuttumaan riskikäyttäytymiseen, kuten ylinopeuksiin ja rattijuopumuksiin.
– Olemme havainneet, että riskipitoista ja -hakuista liikennekäyttäytymistä löytyy kaikista tienkäyttäjäryhmistä. Yleistyessään tällainen käytös lisää onnettomuuksien todennäköisyyttä merkittävästi ihan jokaisen liikkumisessa, Peltola huomauttaa.
Poliisin näkyvällä valvonnalla vaikutetaan suureen tienkäyttäjien joukkoon, mutta haastaviakin kohderyhmiä on: liikenneturvallisuudesta piittaamattomat sekä henkilöt, joiden ajoterveys on heikentynyt.
– Näkyvällä valvonnalla on vaikea vaikuttaa heihin, mutta he ovat kuitenkin usein osapuolina onnettomuuksissa, Peltola sanoo.
”Jokainen tekee oman osansa”.
Suomen tieliikenteessä on vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana kuollut jo 75 henkilöä. Näistä keskimäärin lähes joka kahdeksas tapaus on ollut Lounais-Suomessa. Viime vuonna tammi-kesäkuussa kuolonuhreja koko maassa oli 86.
Siinä missä kehitys vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden osalta näytti myönteiseltä, erityisesti Lounais-Suomessa heinäkuu toi tullessaan murheellisen liikennekuolemien suman.
Tilastopiikki nosti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueiden kuolonuhrien määrän 18:aan. Esimerkiksi 2020 koko vuoden kokonaismäärä oli 17.
– 18 liikennekuolemaa seitsemän kuukauden sisällä on hälyttävää. Jokaisen tapauksen osalta tulisi miettiä, mitä kukin meistä omassa liikennekäyttäytymisessään voisi tehdä toisin, jotta vakavia onnettomuuksia ei tapahtuisi, Peltola pohtii.
12 kuukauden seurantajakso niin ikään vahvistaa lounaissuomalaisittain surullista tilannetta: liikennekuolemat heinäkuun 2021 ja kesäkuun 2022 välisellä tarkasteluvälillä aiempaan 12 kuukauden jaksoon verrattuna kasvoivat 30 prosentilla.
Poliisin ohjeistus on selkeä: ei ylinopeutta, ei tarkkaamattomuutta, ei päihteitä, ei väsyneenä liikenteeseen, ei ajoterveyden laiminlyöntejä.
– Kun jokainen meistä tekee oman osansa, liikenteestä tulee kaikille turvallisempaa, Peltola summaa.
Loppuvuonna liikennerikokset nousuun.
Liikennerikkeitä ja -rikoksia paljastuu pääasiassa vain poliisin oman valvonnan ja toiminnan seurauksena. Toisin sanottuna mitä enemmän poliisi valvoo, sitä enemmän rikoksia paljastuu.
Liikennevalvontaa poliisissa tekevät niin liikennepoliisin partiot kuin myös hälytys- ja valvontatehtävistä vastaavat kenttäpartiot.
– Kuluneen, toiminnallisesti poikkeuksellinen vuoden aikana liikennepoliisia on käytetty muun muassa koronapoistumien vuoksi kiireellisten hälytystehtävien hoitamiseen, rikostorjunnan tehtäviin sekä Ukrainan sodan vuoksi ulkomaalaispoliisin työruuhkan purkuun. Nyt resurssia keskistetään perustehtävän mukaisesti liikennevalvontatyöhön, Peltola selventää.
Tänä vuonna törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ovat Lounais-Suomessa vähentyneet.
– Valvonnan tehostuessa niin lievien kuin vakavien liikennerikoksien määrät tulevat todennäköisesti loppuvuodesta nousemaan, Peltola ennakoi.