ISOJOKI
Honkajoentiellä Isojoella on tapahtunut liikennehaittaa aiheuttava liikenneonnettomuus sunnuntaina 8. syyskuuta alkuiltapäivällä puoli yhden jälkeen. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä on traktorin ja henkilöauton yhteentörmäys.
– Kyseessä on traktorin ja henkilöauton yhteentörmäys, josta aiheutuu haittaa liikenteelle, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kommentoidaan.
Fintrafficin mukaan onnettomuus tapahtui Kodesjärveltä noin 5,7 kilometriä Isojoen suuntaan. Fintrafficilta saadun infon perusteella toinen ajokaista on suljettuna liikenteeltä. Liikennehaitan kestosta ei ole annettu arviota.
Pelastuslaitos on varautunut tehtävälle viiden pelastusyksikön vahvuudella, joista kolme on Etelä-Pohjanmaalta ja kaksi Satakunnasta.
Onnettomuuteen johtaneet syyt tai se, onko onnettomuudesta aiheutunut henkilövahinkoja, ei ole tiedossa, sillä Pohjanmaan poliisi ei ole tiedottanut onnettomuudesta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 12.40. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.