tiistai, 7, helmikuu, 2023
spot_img

Loimaan Hirvikoskella etsitään edelleen torstaina kadonnutta 74-vuotiasta harmaahiuksista miestä


VARSINAIS-SUOMI

Katoaminen havaittiin torstaina 24. marraskuuta vähän ennen kuutta aamulla. Mies on lähtenyt liikkeelle jalkaisin.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipartioilla on muiden viranomaistahojen kanssa kadonneen henkilön etsintätehtävä Varsinais-Suomessa. Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi twittertilillään torstaiaamuna 24. marraskuuta puoli yhdeksän aikaan, että poliisi etsii Loimaalla kadonnutta noin 70-vuotiasta miestä. Mies on edelleen kateissa.

Poliisi julkaisi tehtävästä tiedotteen maanantaina 28. marraskuuta iltapäivällä. Poliisi sanoo tiedotteessaan, että poliisi, rajavartiolaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu ovat tehneet myös viikonlopun aikana etsintöjä kadonneen vanhemman miehen löytämiseksi, mutta 74-vuotias mies on edelleen kateissa. Poliisi on saanut asiaan liittyen yleisöilmoituksia, joiden perusteella etsintöjä on osin myös suunnattu – etsinnät ovat olleet kuitenkin tuloksettomia.

Kyseessä oleva 74-vuotias mies on poistunut Loimaan Hirvikosken Metsontieltä 23 – 24. marraskuuta välisenä yönä tai varhain aamulla. Katoaminen havaittiin torstaina 24. marraskuuta vähän ennen kuutta aamulla. Mies on lähtenyt liikkeelle jalkaisin.



ALE: Tempurin poistomyynti on alkanut!!! Klikkaa tästä ostoksille.

Miehen kävely on sairauden vuoksi huteran näköistä ja hän heiluttaa kävellessään toista kättään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Kadonneen puhe on hyvin epäselvää ja vaikeasti ymmärrettävää. Mies on hoikka, noin 175 cm pitkä ja kumararyhtinen. Hänellä on harmaat hiukset, harmaa parta ja hän käyttää silmälaseja. Miehellä kadotessaan käytössä olleesta vaatetuksesta ei poliisilla ole varmaa tietoa. Poliisi ei ole julkaissut kadonneesta kuvaa.

Poliisi kaipaa edelleen havaintoja tuntomerkkeihin sopivan miehen mahdollisista liikkeistä ja kulkusuunnasta katoamisen aikaan. Tietoja asiasta voi toimittaa poliisille alla oleviin yhteystietoihin:

  • WhatsApp -viestit ja teksti/kuva -viestit p. 050 411 7655
  • Sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi



Toimitus suosittelee

Nämä kiinnostavat ihmisiä

Varsinais-Suomen takaa-ajotilanne: poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä kansalaisilta videoita esitutkinnan tueksi

VARSINAIS-SUOMI Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin jatkavan perjantaina Varsinais-Suomessa tapahtuneen kaahaustapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä yleisöltä videomateriaalia esitutkinnan tueksi. Poliisi...


Somet haltuun

81,400FanitTykkää
1,408SeuraajatSeuraa
601SeuraajatSeuraa

Poliisi- ja partiokoira Ketku ohjaajansa kanssa Hyvinkään poliisiasemalta paikansivat kadonneen henkilön viime yönä

UUSIMAA Poliisikoira oli jälleen korvaamaton apu poliisin työssä. Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut maanantain vastaisena yönä 6. helmikuuta kadonneen henkilön etsintätehtävä. Tehtävästä...


Rattijuopot ja pahoinpitelijät työllistivät Pohjanmaan poliisia – vakavin tapaus sattui Kauhajoella, jonka uhri on kriittisessä tilassa

POHJANMAAN POLIISILAITOKSEN ALUE Viikonloppuna Pohjanmaan poliisia työllistivät erityisesti rattijuopumukset ja pahoinpitelyt, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 578...



Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.