VARSINAIS-SUOMI
Katoaminen havaittiin torstaina 24. marraskuuta vähän ennen kuutta aamulla. Mies oli lähtenyt liikkeelle jalkaisin.
Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti marraskuum loppupuolella etsivänsä Loimaalla kadonnutta miestä. Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tuolloin twittertilillään torstaiaamuna 24. marraskuuta puoli yhdeksän aikaan, että poliisi etsii Loimaalla kadonnutta noin 70-vuotiasta miestä. Mies on edelleen kateissa.
Poliisi julkaisi tehtävästä tiedotteen maanantaina 28. marraskuuta iltapäivällä. Poliisi sanoo tiedotteessaan, että poliisi, rajavartiolaitos ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu tekivät etsintöjä kadonneen vanhemman miehen löytämiseksi, mutta 74-vuotias mies on edelleen kateissa. Poliisi on saanut asiaan liittyen yleisöilmoituksia, joiden perusteella etsintöjä on osin myös suunnattu – etsinnät ovat olleet kuitenkin tuloksettomia.
Kyseessä oleva 74-vuotias mies on poistunut Loimaan Hirvikosken Metsontieltä 23 – 24. marraskuuta välisenä yönä tai varhain aamulla. Katoaminen havaittiin torstaina 24. marraskuuta vähän ennen kuutta aamulla. Mies on lähtenyt liikkeelle jalkaisin.
Miehen kävely on sairauden vuoksi huteran näköistä ja hän heiluttaa kävellessään toista kättään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Kadonneen puhe on hyvin epäselvää ja vaikeasti ymmärrettävää. Mies on hoikka, noin 175 cm pitkä ja kumararyhtinen. Hänellä on harmaat hiukset, harmaa parta ja hän käyttää silmälaseja. Miehellä kadotessaan käytössä olleesta vaatetuksesta ei poliisilla ole varmaa tietoa. Poliisi ei ole julkaissut kadonneesta kuvaa.
Poliisi kaipaa edelleen havaintoja tuntomerkkeihin sopivan miehen mahdollisista liikkeistä ja kulkusuunnasta katoamisen aikaan. Tietoja asiasta voi toimittaa poliisille WhatsAppilla ja teksti-/kuvaviestillä numeroon 050 411 7655 tai sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Varsinais-Suomen alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa
- Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja
- Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta
- Karvian kuolemaan johtanut onnettomuus: kuljettajasta ei 100%:sta varmuutta – pidätettynä yksi henkilö
- Metsäkauriin vasa pelastettiin Aurajoesta – pääsi hyvävointisena metsään takaisin omiensa joukkoon
- Mediat: kerrostalohuoneiston keittiö tuhoutui tulipalossa Turun Ilpoisissa – yksi henkilö sairaalaan tarkastettavaksi
- Omakotitalossa paloi Järvenpään Saunakalliossa – asukkaat onnistuivat pelastautumaan ulos rakennuksesta
- Rivitalon päädyssä syttyi tulipalo Nurmijärvellä – palo ei onneksi levinnyt huoneiston sisätiloihin
- Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen
- Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui juhlijoilla kohtuullisen mallikkaasti Lapissa