Lokalahdelta alkanut takaa-ajo päättyi Turun Auransillalle – vahvasti päihtynyt pakenija kolaroi sivullisten kanssa

Julkaistu

VARSINAIS-SUOMI

Poliisi ei kerro, minkälaisen tuloksen pakenija puhalsi poliisin alkometriin.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Turun jokirantaan perjantai-iltana 3. helmikuuta kello 19.47. Paikalla oli poliisi jo valmiiksi, sillä onnettomuutta edelsi takaa-ajotilanne.

Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta tiedotteen, jossa se kertoo, että vahvasti päihtynyt kuljettaja pakeni poliisia perjantai-iltana. Takaa-ajo sai alkunsa iltaseitsemän aikaan Lokalahdelta. Kuljettaja pakeni poliisia huomattavalla ylinopeudella.

Kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita osuen sivullisten ajoneuvoihin. Kuljettaja ajoi lopulta kolarin sivullisten kanssa Turun Auransillalla, josta hänet otettiin kiinni. Tapahtumasarjasta selvittiin lievillä henkilövahingoilla.

Silminnäkijät kertovat Turun Sanomille, että kolarissa olisi ollut osallisena kolme tai neljä ajoneuvoa.

Poliisi ei kerro, minkälaisen tuloksen pakenija puhalsi poliisin alkometriin.

Kuljettajaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä