TURKU
Lounais-Suomen poliisi tiedottaa tutkivansa välikohtausta, joka tapahtui vappupäivänä perussuomalaisten teltalla Turussa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan välikohtauksen saaneen alkunsa, kun puoli kahden aikoihin iltapäivällä Läntisellä Rantakadulla sijaitsevalle teltalle saapui mies, joka käveli ensin teltan ohi ja huusi sen jälkeen negatiivissävytteisiä asioita teltalla olleille henkilöille. Hetken kuluttua sama mies palasi ja heitti esineen kohti telttaa. Esine ei osunut henkilöihin eikä se aiheuttanut vahinkoa omaisuudelle.
Poliisi on kuulustellut osaa paikalla olleista henkilöistä, mutta kaikkien silminnäkijöiden henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa. Henkilöitä, jotka ovat esimerkiksi kuvanneet välikohtausta tai siihen liittyviä tapahtumia, pyydetään ilmoittautumaan poliisille osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
– Koska asian esitutkinta on vasta alussa ja asiaan liittyviä henkilöitä on kuulematta, poliisi ei tässä vaiheessa voi yksityiskohtaisemmin kommentoida esimerkiksi epäiltyä, epäillyn teon motiivia tai muita yksityiskohtia kertoo rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Klausin mukaan asian tutkittavat rikosnimikkeet tarkentuvat esitutkinnan edetessä, eikä poliisi tästä syystä ota niihin kantaa esitutkinnan tässä vaiheessa.