torstai, 28, maaliskuu, 2024

Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella jo n. 180 kellari- / varastomurtoa tänä vuonna – eniten murtoja on Porissa, Raumalla ja Turussa

Näitä luetaan

SATAKUNTA – VARSINAIS-SUOMI

Alkuvuoden aikana poliisin tietoon on Lounais-Suomessa tullut jo noin 180 taloyhtiöiden varastoihin, kellari- ja vinttikomeroihin tehtyä murtoa. Ilmoitettuja rikoksia on eniten Turun, Porin ja Rauman kaupunkien keskustoissa, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen alueella on alkuvuoden aikana ilmennyt poikkeuksellisen paljon taloyhtiöiden varastoihin, kellari- ja vinttikomeroihin kohdistuneita murtoja.

Poliisille on tämän vuoden kuluessa (1.1.–31.3.) ilmoitettu jo yli 180 tapauksesta. Yksittäisiä murron kohteeksi joutuneita varastotiloja on kuitenkin huomattavasti enemmän.

– Yhdessä rikosilmoituksessa voi olla mainittuna useita, välillä jopa kaikki taloyhtiön varastot. Tästä syystä todellisuudessa kyse on ainakin noin 500 varastosta, kertoo rikosylikonstaapeli Markku Kuisma Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Käytännössä siis Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella tehdään päivittäin useita varastomurtoja. Kuisman arvion mukaan kyse on korona-ajan lieveilmiöstä. 

– Murtoja on nyt ollut selvästi normaalia enemmän. Kun monet pienet yritykset ovat viime aikoina olleet kiinni, niissä ei ole ollut myöskään varastettavaa. Siksi varkaiden huomio on kohdistunut enemmän yksityishenkilöiden omaisuuteen, Kuisma sanoo.

Vessapaperista muumimukeihin.

Pääosin öiseen aikaan vierailleet varkaat ovat vieneet lähes kaikenlaista omaisuutta aina vessapapereista muumimukeihin. Anastetuksi on ilmoitettu muun muassa astioita, alkoholia, urheilu- ja kalastusvälineitä, elektroniikkaa, koruja autonrenkaita ja työkaluja – mutta myös leluja sekä vaatteita ja kenkiä.

– Varastoista on viety oikeastaan ihan kaikkea joko myytäväksi tai omaan käyttöön soveltuvaa, Kuisma tiivistää.

Eniten poliisin tietoon on tullut varastomurtoja Turun, Porin ja Rauman kaupunkien keskustoissa. Lisäksi Turussa tapauksia on kirjattu keskitetysti myös erityisesti Runosmäen kaupunginosassa. 

Muista tehdä rikosilmoitus.

Poliisi kehottaa kaikkia vierailemaan säännöllisesti omilla kellari- ja vinttikomeroillaan, jotta mahdolliset varkaudet ja vahingot havaittaisiin mahdollisimman nopeasti.

Kun varas on käynyt varastolla, asiasta tulee aina viipymättä tehdä rikosilmoitus. Erityisen tärkeää on listata varastetut tavarat, jotka myöhemmin voivat tulla poliisin tietoon joidenkin muiden rikosasioiden selvittelyn yhteydessä. 

– Anastettua omaisuutta jää paljon ilmoittamatta. Varkaan kiinni saamiseksi kannattaa tuoreesta murrosta myös aina soittaa hätänumeroon, jotta partio voi tarvittaessa tulla kuvaamaan murtojäljet ja tehdä asiaan kuuluvaa rikospaikkatutkimusta, Kuisma muistuttaa.

Lounais-Suomen poliisi on saanut kiinni ainakin yhden alueella aktiivisesti toimineen tekijän, jota epäillään useista Turussa viime aikoina tehdyistä varastomurroista. 

Lähteenä: Poliisi

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä