perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia Oulussa – Oulun seudulla on ollut lähipäivinä vakavia liikennetapahtumia

Näitä luetaan

POHJOIS-POHJANMAA

Poliisia on työllistänyt Oulussa lauantaiaamun 19. marraskuuta ja sunnuntaiyön 20. marraskuuta välisenä aikana useat päihtyneet kuljettajat, selviää Oulun poliisilaitoksen tiedotteesta. Yksi rattijuopoista oli ajanut autolla ojaan. Poliisia on lähipäivinä työllistänyt myös todella vakavat liikennetapahtumat Oulun seudulla. Poliisilla on ollut mm. kaksi takaa-ajotilannetta. Lisäksi moottoritiellä jalankulkija jäi rekan alle.

Huumepäinen kuljettaja ajoi autolla ojaan Palokankaantiellä.

Lauantaina aamulla poliisi sai ilmoituksen Oulussa Palokankaantiellä ojaan suistuneesta autosta. Paikalla poliisipartio tapasi autoa kuljettaneen miehen. Hän antoi positiivisen tuloksen huumepikatestissä.

Yksin autossa ollut mies ei loukkaantunut, eikä autokaan kärsinyt pahempia vaurioita.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Huumepäiselle kuljettajalle ajokieltoa Meri-Toppilassa.

Poliisipartio pysäytti epävarmasti liikkuneen autoilijan Oulun Meri-Toppilassa puolenpäivän aikaan lauantaina. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Alkometrin tulos oli nolla, mutta huumepikatesti antoi aiheen epäillä miehen käyttäneen amfetamiinia ja huumaavia lääkeaineita.

Miestä käytettiin verikokeissa asian varmentamiseksi. Hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun ja mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Rikosilmoitus otsikoitiin nimikkeillä rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos.

Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Koskelantiellä.

Lauantai-iltana kello 19.45 aikaan, poliisipartio oli suorittamassa pikkujoululiikenteen valvontaa Koskelantiellä Oulussa.

Paikalle autoillut mies vaikutti päihtyneeltä. Syyksi paljastui huumaavat aineet, nimittäin huumausaineen pikatesti osoitti miehen käyttäneen amfetamiinia. Tarkastuksessa poliisi huomasi myös, että hänellä ei ollut ajo-oikeutta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Ajo-oikeudeton rattijuoppo puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Oulun ydinkeskustassa.

Sunnuntaiyönä noin puoli kolmen aikaan, Oulun ydinkeskustassa poliisipartio päätti tarkastaa oudosti liikkuneen auton kuljettajan kunnon. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,83 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on promilleissa 1,88 promillea.

Häntä käytettiin verikokeessa tuloksen varmentamiseksi.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Todella vakavia liikennetapahtumia Oulun seudulla lähiaikoina.

Poliisia on lähipäivinä työllistänyt myös todella vakavat liikennetapahtumat Oulun seudulla. Poliisilla on ollut mm. kaksi takaa-ajotilannetta. Lisäksi moottoritiellä jalankulkija jäi rekan alle.

Rekka törmäsi jalankulkijaan moottoritiellä Oulussa perjantaina päivällä – jalankulkija loukkaantui vakavasti.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Oulun poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle moottoritielle Ouluun perjantaina 18. marraskuuta päivällä kello 11.45.

Oulun poliisilaitoksen tiedotteen mukaan, kyseessä oli jalankulkijan ja rekan välinen liikenneonnettomuus. Rekka törmäsi toistaiseksi tuntemattomasta syystä moottoritielle kävelemään päätyneeseen henkilöön. Jalankulkija loukkaantui törmäyksessä vakavasti, mutta vammojen laajuudesta ei ole tarkempaa tietoa.

Onnettomuus sattui Kontinkankaan liittymän kohdalla, etelään menevillä kaistoilla. Liikenne ruuhkautui hetkellisesti tapahtumapaikan läheisyydessä. Osa ajokaistoista oli suljettuna hetken aikaa, mutta nyt liikenne kulkee normaalisti.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisilla oli roistokaksikon takaa-ajo Iissä: kuljettaja huumepäissään – kaksikkoa epäillään omaisuusrikoksista.

Poliisipartio yritti pysäyttää henkilöautoa perjantaiyönä 18. marraskuuta yöllä yhden aikaan Iin Alarannalla. Auton kuljettaja ei noudattanut annettua pysähtymismerkkiä.

Poliisi seurasi pakenevaa ajoneuvoa Ojakyläntien kautta Sorosentielle ja edelleen Kauppilan alueelle missä toinen poliisipartio yritti pysäyttää auton piikkimaton avulla. Pakenevan auton kuljettaja väisti piikkimaton ja ajo jatkui Iin keskustan läpi 80 km/h vauhtia takaisin kohti Alarantaa. Alarannantieltä pakeneva kääntyi Tangontielle ja tien päässä pakomatka päättyi kesämökin pihaan tien loputtua. 

Autosta tavattiin kaksi miestä, joita epäillään omaisuusrikoksista. Auton kuljettajaa epäillään lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta positiivisen huumepikatestin johdosta.

Molemmat autossa olleet henkilöt otettiin kiinni rikoksista epäiltynä. 

Poliisi ajoi rattijuoppoa takaa Oulussa perjantai-iltana.

Poliisipartio yritti pysäyttää ylinopeutta ajaneen henkilöauton perjantai-iltana 18. marraskuuta Oulun Pateniemessä. Henkilöauton kuljettaja ei noudattanut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä, vaan lähti pakenemaan.

Poliisi seurasi pakenevaa ajoneuvoa, jonka ajonopeus nousi huomattavan suureksi myös taajama-alueilla. 

Hetken aikaa jatkuneen pakenemisen jälkeen kuljettaja hylkäsi ajoneuvonsa ja yritti paeta poliisia vielä jalkaisin.

Poliisi tavoitti kuljettajan ja otti tämän kiinni rikoksesta epäiltynä. Ajoneuvon kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä