Lukuisten asuntomurtojen sarja siirtyy syyteharkintaan – pääkaupunkiseudulla omakotitaloista varastettua omaisuutta oli tarkoitus kaupata ulkomailla

HELSINKI

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi kahden asuntomurtosarjan esitutkinnan. Molemmat rikossarjat ovat tapahtuneet pääkaupunkiseudulla: Helsingissä, Espoossa, Tuusulassa, Nurmijärvellä ja Kauniaisissa. Pääasiassa asuntomurrot tehtiin niin sanotuilla arvoalueilla sijaitseviin omakotitaloihin Helsingissä ja Espoossa. Ensimmäinen, viiden asuntomurron sarja tapahtui aikavälillä 23.10.–3.11.2019 ja toinen, neljäntoista asuntomurron sarja 24.1.–2.2.2020. Asuntomurtoja on tutkittu törkeinä varkauksina.

Rikoksista epäiltyinä otettiin helmikuussa kiinni kolme ulkomaalaista miestä. Heidät pysäytettiin Puolassa, Puolan ja Ukrainan rajalla. Ulkomaille rekisteröidyssä autossa oli omaisuutta, joka oli peräisin kymmenestä eri asunnosta, joihin oli murtauduttu pääkaupunkiseudulla. Epäillyt asuntomurrot, joita poliisi on tutkinut törkeinä varkauksina, tapahtuivat sinä aikana, kun epäillyt oleskelivat Suomessa. Rikossarja alkoi sinä päivänä, kun epäillyt tulivat Suomeen ja päättyi samana päivänä, kun he poistuivat maasta. Epäillyt majoittuivat Suomessa hotellissa.

Asunnoista oli varastettu vaatteita, laukkuja, hajuvesiä, koruja, kelloja, tietokoneita ja muita arvoesineitä. Osa anastetuista tavaroista on esitutkinnan aikana onnistuttu palauttamaan niiden oikeille omistajille.

– Kaksi epäillyistä kertoi kuulusteluissa, että murtokeikkoja tehtiin Suomen reissun aikana keskimäärin kaksi päivässä. He löysivät toiveitansa vastaavat murtokohteet karttapalvelun avulla. ”Murtosaalis” oli tarkoitus myydä eteenpäin Moldovassa. Suurin osa tavaroista oli epäiltyjen mukaan jo myyty. Tavaroita oli kuljetettu Suomesta Moldovaan myös linja-autolla. Anastetuksi epäillyn omaisuuden kokonaisarvo oli noin 138 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matias Björklund Helsingin poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmästä.

– Tässä on ollut kyse täysin ammattimaisesta rajat ylittävästä liikkuvasta omaisuusrikollisuudesta. Näitä ryhmiä liikkuu useita ympäri Eurooppaa ja tasaisin välein nämä erehtyvät tulemaan myös Suomeen, Björklund jatkaa.

Vihjehavainnoilla voi olla ratkaiseva merkitys asuntomurtosarjojen selvittämisessä

Poliisi kiittää sekä kotimaisia että ulkomaalaisia viranomaisia hyvästä yhteistyöstä rikossarjojen selvittämisessä. Lisäksi kiitoksen on ansainnut sivullinen henkilö, jonka poliisille ilmoittamat havainnot olivat merkittäviä epäiltyjen henkilöllisyyksien selvittämisessä. Suurin osa asuntomurroista tulee poliisin tietoon useiden tuntien tai jopa päivien viiveellä. Tästä johtuen vihjehavaintojen merkitys saattaa olla hyvinkin ratkaiseva, varsinkin laajojen rikossarjojen tutkinnassa.

– Tämä sivullinen henkilö oli nähnyt Moldovan rekisterissä olevan auton, jonka läheisyydestä löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Kyseinen auto ehti poistua maasta, mutta viranomaisyhteistyön avulla heidät tavoitettiin Puolesta, kuten aiemmin kerrottiin.

Suurin osa asuntomurroista tulee poliisin tietoon useiden tuntien tai jopa päivien viiveellä. Tästä johtuen vihjehavaintojen merkitys saattaa olla hyvinkin ratkaiseva, varsinkin laajojen rikossarjojen tutkinnassa. Mahdollisiin asuntomurtoihin liittyvät vihjetiedot ja havainnot voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen asuntomurrot.helsinki@poliisi.fi.

Tuoreissa asuntomurtotapauksissa ilmoitus täytyy aina tehdä viipymättä hätänumeroon 112, jotta poliisi pääsee aloittamaan tutkintatoimenpiteensä mahdollisimman nopeasti ja voi mahdollisesti tavoittaa tekijät vielä rikospaikan läheisyydestä.

Lähde ja teksti: Poliisi

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Koira puri alle 10-vuotiasta lasta Helsingissä – koira palautettiin omistajalleen

HELSINKI Viranomaisuutiset uutisoi maanantaina 8. heinäkuuta Helsingin Vallilassa tapahtuneesta välikohtauksesta, jossa irti päässyt koira puri...

Poliisi on tunnistanut Helsingin Tammasaaren edustalta löytyneen vainajan – kyseessä on vuonna 1987 syntynyt mies

HELSINKI Viranomaisuutiset uutisoi keskiviikkona 3. heinäkuuta tapauksesta, jossa Helsingin poliisi pyysi kansalaisilta vainajan tunnistusapua. Helsingin...

Henkilöä puukotettiin Narinkkatorilla Helsingin Kampissa tiistai-iltana

HELSINKI Helsingin poliisilla oli tiistai-iltana 9. heinäkuuta poliisitehtävä Helsingin Kampissa. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen...

Tuoreimmat uutiset

Noin 20 vuotta vanha maasturi syttyi palamaan ja tuhoutui korjauskelvottomaksi Siilinjärvellä

SIILINJÄRVI Marjomäentiellä Siilinjärvellä sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta illalla palavaa ajoneuvoa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä liikennevälinepalosta...

Sivulliset olivat tärkeässä roolissa veteen pudonneiden henkilöiden pelastamisessa Naantalissa ja Raisiossa

NAANTALI - RAISIO Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on ollut kaksi hälytystehtävää liittyen ihmisen vesipelastamiseen perjantai-iltana 12. heinäkuuta....

Noin 20 vuotta vanha maasturi syttyi palamaan ja tuhoutui korjauskelvottomaksi Siilinjärvellä

SIILINJÄRVI Marjomäentiellä Siilinjärvellä sammutettiin perjantaina 12. heinäkuuta illalla palavaa ajoneuvoa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä liikennevälinepalosta...

Sivulliset olivat tärkeässä roolissa veteen pudonneiden henkilöiden pelastamisessa Naantalissa ja Raisiossa

NAANTALI - RAISIO Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on ollut kaksi hälytystehtävää liittyen ihmisen vesipelastamiseen perjantai-iltana 12. heinäkuuta....