perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Maastoauto jäistä läpi Hattulan Lehijärvellä – kaksi henkilöä menehtyi

Näitä luetaan

HATTULA

Kaksi henkilöä löytyi hukkuneena Hattulan Lehijärvellä, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Etsintöjen tuloksena kaksi miestä löytyi hukkuneena järven pohjaan uponneesta maastoajoneuvosta itsenäisyyspäivänä.

Hämeen poliisille ilmoitettiin maanantaina 6. joulukuuta kahdesta kadonneesta miehestä. He olivat lähteneet ajelemaan lauantaina 4. joulukuuta maastoajoneuvolla, mutta eivät olleet palanneet takaisin. 

Etsintöjä tehtiin Hattulan Lehijärvellä, jossa poliisit havaitsivat maastoajoneuvoon sopivat jäljet. Jäljet päättyivät railon jälkeiseen sulaan kohtaan, jonka pintaan oli kuitenkin muodostunut jo uutta jäätä. Paikalle tilattiin pelastuslaitoksen sukeltajat. Sukeltajat löysivät järven pohjasta maastoajoneuvon, jonka sisällä oli kaksi mieshenkilöä. 

Asiaa tutkitaan kuolemansyyntutkintana. 

Poliisi muistuttaa, että pakkasista huolimatta jäällä saattaa paikoin olla heikkoja kohtia. Jäälle meneminen tuleekin harkita tarkoin ja mukana tulisi olla tarvittavat varusteet, kuten jäänaskalit. 

*Päivitetty: Otsikossa oli aluksi Mehijärvi, vaikka kyseessä on Lehijärvi.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä