Vantaan Energian voimalaitoksessa paloi Martinlaaksossa

Julkaistu

VANTAA

Kyseessä on Vantaan Energian voimalaitos, työntekijät onnistuttiin evakuoimaan pois laitoksesta. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Vantaan Martinlaaksossa sammutettiin perjantaina 15. maaliskuuta suurta rakennuspaloa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palopäällikkö Sami Kanerva kertoi pelastuslaitoksen ensitiedotteessa, että Martinlaakson voimalaitoksessa oli syttynyt tulipalo.


– Pelastuslaitoksen yksiköt ovat kohteessa sammuttamassa tulipaloa, Kanerva jatkoi.

Myöhemmin Kanerva kertoi, että kyseessä on Vantaan Energian voimalaitos, ja että laitoksen työntekijät oltiin saatu evakuoitua pois laitoksesta.

Puoliltapäivin Kanerva päivittää tilannetietoja ja kertoo, että kohteen sammutus-, jäähdytys- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä.

– Palo on saatu rajattua ja kohteessa on 17 pelastuslaitoksen yksikköä. Kohdetta on ollut sammuttamassa Keski-Uudenmaan ja Helsingin pelastuslaitoksen pelastusyksiköitä, Kanerva sanoi.

Iltapäiväkahden jälkeen Kanerva päivittelee, että varsinainen palo voimalaitoksessa on saatu sammutettua. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusyksiköitä oli tuolloin vielä kohteessa jälkisammuttamassa ja varmistamassa tiloja henkilökunnan kanssa.


Pelastuslaitoksen poistuessa kohteesta, jatkaa Vantaan Energian edustajat omilla toimillaan kohteessa.

Kanervan mukaan Vantaan energialta kerrotaan, ettei tapahtumalla ole vaikutusta lämmönjakeluun, eikä tätä kautta asiakkaisiin.

Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 09.32 aikaan.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilöauto suistui tieltä Järvenpäässä

JÄRVENPÄÄ Eriksnäsintiellä Järvenpäässä sattui lauantaina iltapäivällä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Akku syttyi palamaan kerrostaloasunnossa Espoossa

ESPOO Sepetlahdentiellä Espoossa sammutettiin lauantaina aamulla rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 08.26. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen...

Tämä moottoripyörä, tai siis skuutti kulki 69 km/h – Länsi-Uudenmaan poliisi määräsi ajokieltoa ja kirjoitti sakon

UUSIMAA Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi poliisilaitoksen alueella liikennettä, kun se tapasi sähköpotkulautailija, jolla oli allaan viritetty...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...