KOUVOLA
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Kaakkois-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta. Lautaa kuljettanut aikuinen kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan saamaan hoitoa.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Kouvolan Inkeroisiin tiistaina 23. toukokuuta päivällä. Onnettomuudesta uutisoi ainakin Yle Uutiset sekä Kouvolan Sanomat.
Kymenlaakson pelastuslaitokselta kerrotaan medioille, että kyseessä oli suojatieonnettomuus, jossa olivat osallisena autoilija ja sähköpotkulautailija. Lautaa kuljettanut aikuinen loukkaantui törmäyksessä. Hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan saamaan hoitoa.
Yle Uutisten mukaan onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Inkeroistentien ja Haminanväylän risteystä. Onnettomuuspaikan vieressä on Lidl-ruokakauppa ja Teboil-huoltoasema. Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa Inkeroistentielle noin puolen tunnin ajaksi.
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossaz sillä Kaakkois-Suomen poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 12.22.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Kymenlaakson alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Rekka törmäsi henkilöauton kylkeen Kotkassa – henkilöauton kuljettaja sairaalaan
- ”Maximum attack” lokkien toimesta Kouvolassa – KS: syynä lokinpoikaset liikkeen oven edessä
- Kahdessa karhujahdissa käytettiin laittomia keinoja – kahta epäillään metsästysrikoksesta ja viittä törkeästä metsästysrikoksesta
- Polttoaineen hinta aiheuttaa polttoainevarkauksia, myös arvometallit kelpaavat voroille
- Kouvolassa onnistunutta kadonneen etsintää – Inkeroisissa kadonnut vanhus löydettiin Vapepan ja poliisin yhteispelillä
- Poliisi: mopomiiteissä voi lähteä mopo käsistä – vanhempi, keskustele asiasta nuoresi kanssa!
- Poliisi määräsi yhteensä satoja sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta
- Eteläisen Kymenlaakson teillä jäi viikonlopun aikana kiinni kolme vahvasti päihtynyttä kuljettajaa
- Poliisi etsii kadonnutta imatralaista Leo Ahvosta – viimeisin havainto tehty Kouvolassa
- Mediat: autoilija ja sähköpotkulautailija suojatieonnettomuudessa Inkeroisissa – lautailija törmäsi autoon