KEMI – TORNIO – YLITORNIO
Meri-Lapin poliisia on työllistänyt lauantai-iltapäivän 18. maaliskuuta ja sunnuntaiaamuyön 19. maaliskuuta välisenä aikana mm. useat rattijuopumustapaukset, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Lisäksi poliisi kertoo liikenneonnettomuudesta, jonka aiheuttajaa ei ole vielä tavoitettu. Uutisoimme erikseen kahdesta pahoinpitelytapauksesta, jossa ulkomaalaisia miehiä epäillään pahoinpitelystä.
Latukoneen kuljettaja puhalsi rattijuopumuslukeman Torniossa.
Torniosta tuli ilmoitus lauantaina iltapäivällä, että latukoneen kuljettajan epäiltiin kuljettavan latukonetta alkoholin vaikutuksen alaisena.
Asiaista ilmoittanut mies oli seurannut latukoneen jälkiä ja löysi latukoneen pysähtyneenä maastosta. Ilmoittaja otti latukoneesta avaimet pois, koska kuljettaja vaikutti silminnähden päihtyneeltä ja ilmoitti asiasta poliisille.
Poliisi saapui paikalle ja puhallutti kuljettajan. Kuljettaja puhalsi rattijuopumuksen ylittävän rajan alkometriin. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Kemissä.
Poliisipartio pysäytti Mäntylänkadulla Kemissä lauantai-iltana henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajana toimi poliisin entuudestaan tuntema nainen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Peräänajokolarin aiheuttanut kuljettaja kaasutti pois kolaripaikalta Kemissä.
Poliisi tutkii Kemissä tapahtunutta liikenneonnettomuutta. Poliisi ei kerro, missä päin Kemiä onnettomuus tapahtui.
Henkilöautoa kuljettanut nainen oli pysähtynyt suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle, kuten liikennesääntöjen mukaan kuuluukin. Takana ajanut hopeinen katumaasturi oli törmännyt ilmoittajan auton perään, jonka seurauksena autoon tuli vaurioita.
Katumaasturi oli kaasuttanut paikalta kovalla vauhdilla pois. Katumaasturin kuljettajaa ei vielä tavoitettu.
Lue myös: Kemissä kaksi pahoinpitelyä – kummassakin tapauksessa epäiltynä ulkomaalainen mies
Kemissä kiinni toinenkin huumepäinen kuljettaja.
Poliisipartio suoritti valvontaa Kemin keskustan alueella. Partio pysäytti Kauppakatua pitkin ajavan henkilöauton sunnuntaina alkuyön puolella. Kuljettajana toiminut mies puhalsi nollapromillea alkometriin, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisipartio määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman Ylitorniolla.
Poliisi suoritti rattijuopumusvalvontaa Ylitorniolla myöhään lauantaina. Poliisipartio pysäytti Niurontiellä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen verran. Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta.
Keski-ikäinen mieskuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Lapin alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa
- Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja
- Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta
- Karvian kuolemaan johtanut onnettomuus: kuljettajasta ei 100%:sta varmuutta – pidätettynä yksi henkilö
- Metsäkauriin vasa pelastettiin Aurajoesta – pääsi hyvävointisena metsään takaisin omiensa joukkoon
- Mediat: kerrostalohuoneiston keittiö tuhoutui tulipalossa Turun Ilpoisissa – yksi henkilö sairaalaan tarkastettavaksi
- Omakotitalossa paloi Järvenpään Saunakalliossa – asukkaat onnistuivat pelastautumaan ulos rakennuksesta
- Rivitalon päädyssä syttyi tulipalo Nurmijärvellä – palo ei onneksi levinnyt huoneiston sisätiloihin
- Kuusamon keskustassa pahoinpideltiin henkilö kaasusumutinta ja teräasetta käyttäen
- Koulujen päättäjäisviikonloppu sujui juhlijoilla kohtuullisen mallikkaasti Lapissa