SASTAMALA
Hirsitiellä entisen Suodenniemen kunnan alueella Sastamalassa sammutettiin palavaa ajoneuvoa maanantai-iltana 9. syyskuuta. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että metsäkone syttyi palamaan.
– Palo oli metsökoneen mootoritilassa. Koneen kuljettaja oli saanut alkusammutuksella palon sammumaan, kommentoi päivystävä palomestari Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Palokunnan tehtävänä oli varmistaa, että palo oli sammunut.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tiedossa ei ole, mistä palo sai alkunsa.
Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle viiden pelastusyksikön vahvuudella, joista kolme oli Pirkanmaalta ja kaksi Satakunnasta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta liikennevälinepalosta kello 21.51.