TAMPERE
Sisä-Suomen poliisi tutkii Pirkanmaalla viime viikonloppuna tapahtunutta epäiltyä vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi löysi sille tehdyn ilmoituksen perusteella sunnuntaina 8. syyskuuta naisen Tampereelta yksityisasunnosta menehtyneenä.
Poliisi epäilee rikoksesta mieshenkilöä, jonka poliisi on ottanut kiinni. Mies otettiin kiinni sunnuntaina.
– Hän tuli itse ilmoittautumaan poliisille tapahtumaan liittyen. Epäillyn henkirikoksen uhri ja tekijä tunsivat toisensa entuudestaan, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Tapausta tutkitaan Sisä-Suomen poliisissa tällä hetkellä rikosnimikkeellä tappo.
Poliisi esittää rikoksesta epäiltyä miestä vangittavaksi keskiviikkona 11. syyskuuta Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
– Koska esitutkinta on alkuvaiheessa, ei poliisilla ole tutkintaa vaarantamatta tässä vaiheessa mahdollisuutta antaa yksityiskohtaisempia tietoja tapahtuneesta, Luoto jatkaa.
Jo toinen paljastunut henkirikos Pirkanmaalla saman viikonlopun aikana.
Viranomaisuutiset uutisoi maanantaina 9. syyskuuta poliisin tutkivan Pirkkalassa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin poliisin löytäneen lauantaina 7. syyskuuta Pirkkalan keskustassa sijaitsevasta yksityisasunnosta vainajan.
– Keski-ikäisen miehen kuolemaan liittyen on otettu kiinni useampi kuin yksi henkilö. Poliisi epäilee kiinniotettuja henkirikoksesta ja asiaa tutkitaan nimikkeellä tappo, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ona Autere Sisä-Suomen poliisilaitokselta tuolloin maanantaina.
Autereen mukaan poliisi ei voi avata tapausta tarkemmin, sillä epäillyn henkirikoksen esitutkinta on alkuvaiheessa, eikä poliisilla ole tutkintaa vaarantamatta mahdollisuutta kommentoida asiaa tarkemmin.
Epäilty rikos ei ole aiheuttanut vaaraa sivullisille.
Poliisi jatkaa tapahtumien selvittämistä ja esitutkintaa.