perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Mies kuoli puukotukseen Vilppulan keskustassa lauantai-iltana – kolme henkilöä otettu kiinni

Näitä luetaan

PIRKANMAA

Tapauksesta tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos.

Sisä-Suomen poliisi tutkii Vilppulan keskustassa lauantaina 11. kesäkuuta illalla tapahtunutta puukotusta, jossa uhrina ollut mieshenkilö menehtyi vammoihinsa.

Paikalla oli illalla ja yöllä pelastuslaitoksen sekä poliisin henkilöstöä. Paikalla kävi myös lääkäri, mutta uhria ei saatu pelastettua.

Rikos tapahtui yleisellä paikalla, mutta ei aiheuttanut vaaraa seurueen ulkopuolisille henkilöille. Läheisyydessä ei ollut muita henkilöitä.

Poliisi on ottanut kiinni kolme henkilöä, joiden osuutta tapahtuneeseen selvitellään.

Rikosta tutkitaan tappona. Tutkintaa jatketaan nyt kuulusteluin, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan.

Poliisi ei avaa tässä vaiheessa tarkemmin tapahtumia, tapahtuma-aikaa tai osallisiin liittyviä tietoja.

Lähteenä: Sisä-Suomen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Henkilö menehtyi junan alle Parkanossa

PARKANO Juna myöhästyi noin tunnin ja 15 minuuttia. Parkanossa, Uudenasemantien tuntumassa sattui perjantaina 29. maaliskuuta aamuyöllä hieman ennen puoli neljää raideliikenneonnettomuus....

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä