UUSIMAA
Henkilöä lyötiin teräaseella sunnuntai-iltana Helsingin Meilahdessa, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.
Uudellamaalla Helsingissä, tarkemmin Meilahdessa, oli poliisilla tehtävä sunnuntai-iltana 24. huhtikuuta, jossa uhria oltiin lyöty teräaseella. Poliisin mukaan tapahtuma-aika oli noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiansa.
Poliisi etsi epäiltyä tekijää puolen tunnin ajan, kunnes hänet löydettiin ja hänet kiinniotettiin.
Uhri toimitettiin saamaan sairaalahoitoa.
Poliisi ei avaa tilanteita toistaiseksi tarkemmin, eikä kerro esimerkiksi alustavista tutkintanimikkeistä.
Lähteenä: Helsingin poliisilaitos