JYVÄSKYLÄ
Sisä-Suomen poliisi tutkii Keski-Suomessa tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että miehen epäillään kohdistaneen vakavaa väkivaltaa toiseen mieheen. Poliisi sai tiedon tapahtuneesta perjantaina 13. syyskuuta.
– Ohikulkijat ilmoittivat Hätäkeskukseen huonossa kunnossa olevasta miehestä talon pihamaalla. Poliisille selvisi tapahtumapaikalla, että uhri on saanut teräaseen iskun, ja että teko on tapahtunut yksityisasunnossa, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja.
Poliisi otti asunnosta kiinni kolme henkilöä rikoksesta epäiltynä. Kaksi heistä on jo vapautettu ja teosta epäillään enää yhtä miestä.
Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään tiistaina 17. syyskuuta jyväskyläläisen noin 30-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Rikoksen epäillään tapahtuneen perjantaina päivällä Kuokkalassa sijaitsevassa yksityisasunnossa.
Epäilty on esitutkinnassa selvittänyt tapahtumien kulun ja myöntänyt lyöneensä toista jyväskyläläistä, myös noin 30-vuotiasta miestä teräaseella. Uhrille aiheutui puukotuksen seurauksena hengenvaarallinen tila, mutta poliisin tietojen mukaan hänen tilansa on tällä hetkellä vakaa.