Mieskaksikko pakeni poliisia huumepäissään autolla Oulussa – toisen hallusta löytyi käsiase


Mieskaksikko pakeni poliisia huumepäissään autolla Oulussa - toisen hallusta löytyi käsiase
KUVITUSKUVA.

OULU

Oulun poliisille tuli sunnuntaina 18.4. hieman klo 10:n jälkeen aamupäivällä tehtävä Oulun Toppilaan, kertoo Oulun poliisilaitos. Ilmoituksen mukaan kaksi miestä oli mahdollisesti murtautumassa autoon.

Partioille tuli hetken kuluttua tieto, että miehet ovat lähteneet liikkeelle kyseisellä autolla. Partiot tavoittivat auton hetkeä myöhemmin Oulun Tuirasta. Poliisipartio seurasi autoa jonkin aikaa Tuiran alueella. Kuljettaja ajoi mm. kerrostalon pysäköintialueelle, missä hän törmäsi pihalla olleeseen aitaan ja siitä läpi. Auto saatiin lopulta pysäytettyä Oulun Koskelantielle jonkin ajan kuluttua.

Autosta löytyi kahden nuorehkon miehen lisäksi käsiase ja huumausainetta. Kuljettajana olleen miehen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hänellä ei myöskään ole voimassaolevaa ajo-oikeutta. Molemmat autossa olleet miehet tuotiin kiinniotettuina poliisin tiloihin.

Poliisi tutkii tapahtunutta tässä vaiheessa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, ampuma-aserikoksena, huumausainerikoksena, rattijuopumuksena huumausaineen vaikutuksen alaisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Lähteenä: Poliisi

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Polkupyöräilijät työllistivät poliisia Oulussa – Kempeleessä autoilija puhalsi 3,20 promillea

KEMPELE - OULU Oulun poliisilaitoksen partioita työllisti Oulussa keskiviikkoiltana 17. heinäkuuta mm. polkupyöräilijät. Kempeleessä puolestaan...

Nuorehko mies kaahasi autolla 177:n kilometrin tuntinopeudella Ylivieskassa

YLIVIESKA Oulun poliisilaitoksen Jokilaaksojen kenttäjohtoalueen poliisipartio mittasi tiistai-iltana 16. heinäkuuta Ylivieskassa kovan ylinopeuden. Oulun poliisilaitokselta...

Oulun Kaukovainiolla sijaitsevassa puistossa tapahtuneen henkirikoksen tutkinta on valmistunut

OULU Oulun poliisi on saanut valmiiksi Oulun Kaukovainiolla huhtikuun lopulla tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Alle 30-vuotiaan...


Tuoreimmat uutiset

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...