Mopokauden alkaessa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos muistuttaa mopovalvonnassa käytössä olevan nollatoleranssin

puhelimen kuoret
Mopokauden alkaessa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos muistuttaa mopovalvonnassa käytössä olevan nollatoleranssin

LÄNSI-UUSIMAA

Lämpimät päivät ovat tuoneet kaduille varman kevään merkin ja tutun pärinän. Mopot on kaivettu esiin ja on aika tuulettaa menopelejä ja virkistää ajotaitoja. Kaksipyöräinen moottoriajoneuvo on Länsi-Uudellamaalla monelle nuorelle mieluinen ja tärkeä liikkumisväline, sillä julkisen liikenteen avulla ei pääse kaikille aluille. Mopo on poliisinkin mielestä hyvä kulkupeli, kunhan se on oikein varusteltu ja turvallinen sekä myös kuljettaja on oikein suojautunut ja oikealla asenteella liikenteessä.

Joka vuosi kyseessä on sama ongelma

Poliisi kohtaa vuosittain kuitenkin lukuisia viritettyjä mopoja. Suurin huolenaihe on, että näissä on usein muitakin ongelmia. Yleensä mopon tärkeimmät varusteet, eli jarrut ja renkaat ovat kuluneet sekä valot epäkunnossa. Lisäksi on muita varustepuutteita, kuten vaurioituneet kytkin- ja jarrukahvat ja äänenvaimentimia on poistettu.

– Kun vauhti, ajotaito ja mopon kunto eivät kohtaa, on seuraamuksena loukkaantuminen tai pahimmassa tapauksessa sivullisen vammautuminen. Nuorten olisi hyvä ymmärtää, että jos ylläpitää jonkinlaista trendiä nuorena, pitkässä juoksussa joutuu itse siitä kärsimään vanhempana. Liian tuoreessa muistissa on myös viime syksyn Veikkolan tapahtumat, muistuttaa ylikonstaapeli Jan-Erik Huurne Länsi-Uudenmaanpoliisilaitokselta.

Nollatoleranssi

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella on tänä vuonna nuorten motoristien valvonnassa nollatoleranssi. Kovat otteet pohjautuvat aikaisempiin kokemuksiin. Vuonna 2019 sadan mopon otannasta 25 % ei ylittänyt virityksen suhteen puuttumiskynnystä, 50 % oli pieniä muutoksia, kuten välitysten muutoksia ja tehoputkia ja loput 25 % luokiteltiin moottoripyöriksi.

– Näistä vuoden 2019 sadan prosentin otannasta lisäksi yli 30 % oli jarruvikoja ja etenkin etujarrussa, mikä on turvallisuuden kannalta tärkeämpi jarru. Poliisi on kuullut lisäksi lukuisia tarinoita siitä, miten mopoa on juuri oltu viemässä huoltoon. Pään silittelyä on tehty nyt tarpeeksi. Kun kaksipyöräisillä ajetaan, tulee niiden olla kunnossa. Tulemme puuttumaan ongelmiin ja jokainen tapaus hoidetaan niin sanotusti pitkän kaavan mukaan. Tarvittaessa poliisi tekee yhteistyötä myös lastensuojelun kanssa, painottaa Huurne.

Pitkän kaavan mallissa seuraamuksia tulee myös huoltajille. Päiväsakkoja seuraa esimerkiksi, jos vanhempi omistaa mopon ja luovuttaa ajoneuvon ajo-oikeudettomalle (keskiansiot omaavalle henkilölle helposti vähintään n. 400 €) ja veroseuraamuksia tulee tällä hetkellä, jos mopo luokitellaan koeajon jälkeen moottoripyöräksi (keskimäärin noin 500 €). Lisäksi liikennevakuutuskeskus muistaa omistajaa lisälaskulla riittämättömän vakuutuksen vuoksi.

Vanhempien on hyvä keskustella liikenneturvallisuudesta

Poliisi toivoo, että vanhemmat ja nuoret keskustelevat siitä, missä mopoilla on hyvä ajella ja miten. Esimerkiksi poikkeusolojen aikana kokoontumiset eivät ole suotavia. Joukossa usein myös niin sanotusti tyhmyys tiivistyy ja vaarana on joko epidemian leviäminen tai vakava loukkaantuminen, esim. keulimisen yhteydessä. Koko perheen edun mukaista on, että nuori ajaa turvallisesti, noudattaa yleisiä sääntöjä ja myös poikkeusolojen asettamia suosituksia. Näin vältytään vaarallisilta tilanteilta sekä kalliilta – rahassa tai hengessä mitattuna – seuraamuksilta.

Nuorten ja huoltajien tulee ottaa huomioon myös muut kansalaiset. – Saman kylän asukkaita kun olemme, on ystävällistä huomioida myös ympärillä olevat ihmiset. Viimeksi eilen todistimme tilannetta, jossa mopoilijat olivat kokoontuneet temppuiluun alueelle minkä läheisyydessä asuu ja liikkuu pieniä lapsia, toteaa Huurne.

Seuraamukset voivat olla kauaskantoisiakin

Epäsuotuisan mopoilukulttuurin levittämisessä on totutusti kauaskantoiset vaikutukset. Nyt nuoret pyörän kuljettajat näyttävät esimerkkiä tuleville mopoilijoille – niin hyvässä kuin pahassa. Kansankielellä tämä tarkoittaa, että seuraamuksista joutuu kärsimään vielä aikuisiälläkin, ellei muutosta tapahdu.

– Kauaskantoisempia seuraamuksia tulee, jos syyllistyy rikokseen. Esim. tulevaisuuden työpaikkaa hakiessa voi turvallisuusselvityksen yhteydessä nousta ilmi törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mikä voi vaikuttaa työpaikan/opiskelupaikan saantiin negatiivisesti, muistuttaa Huurne.

Mopoilu ja moottoripyöräily on mukava harrastus ja sen myötä nykyisistä moottoripyöräpoliiseistakin on tullut MP-poliiseja. Poliisi vastaa mielellään mopoiluun liittyviin kysymyksiin ja kannustaa nuoria tulemaan juttelemaan asiasta.

MP-poliisin ajokausi on alkanut. Sakon sijaan voi saada vaikka peukkua, jos kaikki on kunnossa!

MP-poliisin terveiset

Pitäisi olla 50 cc, oli 150 cc. Ei näin!

Kuva moposta

Lähde ja teksti: Poliisi

Mopokauden alkaessa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos muistuttaa mopovalvonnassa käytössä olevan nollatoleranssin
Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Hillastaja jäi jumiin suonsilmään Kolarissa – pelastushelikopteri Aslak tavoitti ensimmäisenä ja pelasti

KOLARI Lompolonpääjärvellä Kolarissa suoritettiin onnistunut ihmisen pelastusoperaatio torstaina 18. heinäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen...

Tuoreimmat uutiset