Mopovaras passitettiin vankilaan ja ”remonttimiehen” hallussa oli varastettuja työkaluja – poliisia työllistivät Päijät-Hämeessä omaisuusrikokset ja huumerattijuopot

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä maanantaiaamun 8. elokuuta ja tiistaiaamun 9. elokuuta välisenä aikana huumepäiset kuljettajat sekä omaisuusrikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Mopon varastanut nainen passitettiin vankilaan, sillä hänellä oli etsintäkuulutus vankilaan passittamisesta.

”Remonttimiehellä” varastettuja työkaluja hallussaan Lahdessa.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän maanantaina puolenpäivän aikoihin Lahden keskustaan. Ilmoituksen mukaan miehellä on mukanaan työkalukassi, jota hän yrittää piilotella.

Poliisipartio tavoitti kyseisen poliisille tutun nelikymppisen miehen työkalukasseineen. Hänellä oli hallussa useita sähkötyökaluja. Mies kertoi olevansa työmaalta, jossa tekee remonttia. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa työnantajaa eikä tarkemmin remonttikohteen sijaintia.

Poliisipartio sai työkalujen omistajan selville, hänen tekemien hyvien tunnistemerkintöjen avulla. Samalla selvisi, että kyseiset työkalut eivät kuulu olla poliisipartion tavoittamalla henkilöllä.

Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Lisäksi miehen hallusta löytyi huumausaineita huumausaineen käyttörikoksen verran.

Mopovaras passitettiin vankilaan Lahdessa.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantai-iltana Lahden Tonttilaan. Ilmoituksen mukaan sekavasti käyttäytyvä nainen taluttaa mopoa ja hän menee välillä piiloon ilmoittajaa.

Poliisipartiot löysivät ilmoituksessa mainitun mopon ja lähistöltä nelikymppisen naisen, joka oli mopoa taluttanut. Hänen taluttamansa mopo oli jätetty sen omistajan toimesta Metsäkankaalle, josta se oli anastettu päivän aikana.

Kiinniotetun naisen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Hänellä oli etsintäkuulutus vankilaan passitusta varten, minkä perusteella hänet vietiin vankilaan.

Epäiltävästi varastetulla sähköskootterilla kulkenut mies yritti varastaa auton latauspistokkeen Lahdessa.

Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen ja kätkemisrikokseen myöhään maanantai-iltana Lahden Mukkulassa.

Mies oli yrittänyt varastaa omakotitalon pihasta auton latauspistoketta. Hän oli anastusyrityksen jälkeen poistunut paikalta sähköskootterilla, mutta hän oli palannut hetkeä myöhemmin takaisin pihaan. Mies oli havainnut ilmoittajan ja oli poistunut taas paikalta.

Poliisipartio tavoitti kyseisen miehen ajamassa sähköskootterilla, jonka alkuperää hän ei osannut kertoa partiolle luotettavasti. Mies otettiin kiinni edellä mainittuihin rikoksiin.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni jälleen kortitta-ajosta Lahdessa.

Poliisipartio havaitsi heille tutun ajokiellossa olevan nelikymppisen miehen kuljettamassa henkilöautoa maanantai-iltana Lahden Möysässä.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on kolme aikaisempaa vuoden sisällä.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni myös Hollolassa.

Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa ilman sen kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta ja päihtyneenä myöhään maanantai-iltana Hollolan Salpakankaalla.

Hän oli päihtyneen oloinen, vaikka seulonta-alkometri näytti nollaa. Poliisi vei miehen verikokeeseen asian selvittämiseksi.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Autoilija törmäsi polkupyöräilijään suojatiellä Hollolassa

HOLLOLA Polkupyöräilijä sai osumasta sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi ei avaa vammojen laatua tarkemmin, törmäysvauhti oli...

19-vuotias nuorimies kaahasi itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Hollolassa

HOLLOLA Ylinopeutta oli 59 kilometriä tunnissa. Ajokiellon pituus määrätään myöhemmin. Hämeen poliisin partio nappasi Hollolan liikenteestä...

Parikymppinen mies kaahasi itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Hollolassa

Raskaan kaasujalan omaava nuorimies jäi poliisin haaviin Hollolassa perjantaina 1. maaliskuuta iltapäivällä. Parikymppinen mies...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Poliisi tutkii Salon päiväkotipaloa – palo aiheutti jopa miljoonaluokan vahingot

SALO Lounais-Suomen poliisi selvittää Salon Tupurissa keskiviikkona iltapäivällä syttynyttä päiväkotipaloa. Tulipalo vaurioitti kaupungin päiväkodin rakenteita...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä