Myllykoskella murtauduttiin työmaakonttiin, poliisi kaipaa havaintoja – lisäksi Kouvolassa on kärähtänyt kuluneen viikon aikana yhteensä yhdeksän päihtynyttä kuljettajaa, yksi näistä vesillä

Julkaistu


KOUVOLA

Kaakkois-Suomen poliisilaitos kertoo useista rattijuopumustapauksista Kouvolassa sekä työmaakonttimurrosta, johon poliisi pyytää yleisövihjeitä.

Myllykoskella murtauduttiin työmaakonttiin, poliisi kaipaa havaintoja.

Kouvolan Myllykoskella murtauduttiin torstai-iltapäivän ja perjantaiaamun välisenä aikana Itäasemantiellä sijaitsevaan lukittuun ratatyömaan työmaakonttiin. Kontista anastettiin runsaasti erilaisia työkaluja. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.



Ratissa useita päihtyneitä, myös vesiliikenteessä kärähti yksi.

Poliisi on kirjannut kuluvan viikon aikana Kouvolassa kahdeksan ilmoitusta epäillystä rattijuopumuksesta sekä yhden ilmoituksen epäillystä vesiliikennejuopumuksesta.

Kolmea kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Utissa tavattua henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Kouvolassa ulos tieltä ajanutta ajoneuvon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta. Kolmas törkeästä rattijuopumuksesta epäilty tavattiin Valkealassa.



Edellä mainittujen lisäksi viittä kuljettajaa epäillään perusmuotoisesta rattijuopumuksesta. Heistä neljän epäillään ajaneen huumaavien aineiden ja yhden alkoholin vaikutuksen alaisena. Kuljettajista kolmen epäillään ajaneen lisäksi ilman voimassa olevaa ajo-oikeutta. Epäillyistä kolme tavattiin Kouvolassa, yksi Voikkaalla ja yksi Valkealassa.

Vesiliikennejuopumuksesta epäilty henkilö tavattiin vesiliikennevalvonnan yhteydessä Pyhäjärvellä.

Lähteenä: Poliisi


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tulipalo tuhosi Karhulan uimahallin saunan Kotkassa

KOTKA Kotkassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla. Kymenlaakson pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Karhulan...

Kotkassa valvotaan sekä liikennettä, että pysäköintiä tehostetusti ensi viikon keskiviikkona

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin ja Kotkan kaupungin järjestävän yhteisen valvontatempauksen osana poliisin liikenneturvallisuuden teemaviikkoa. Kaakkois-Suomen...


Tuoreimmat artikkelit

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...

Omakotitalo täyden palon vaiheessa Oravaisissa

VÖYRI Pohjanmaalla, nykyisin Vöyriin kuuluvassa Oravaisissa sammutetaan rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kullaståetiin...

Oulussa kateissa ollut 86-vuotias nainen löydettiin menehtyneenä

OULU Oulussa on etsitty kadonnutta ikäihmistä. Oulun poliisilaitos julkaisi katoamisesta Facebookissa julkaisun sekä teki kaksi...

Mäntsälässä on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä

MÄNTSÄLÄ Mäntsälässä on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta Asemakadun tuntumaan...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä