SIIKALATVA
Raahentiellä entisen Pulkkilan kunnan alueella Siikalatvalla tapahtui maanantaina 9. syyskuuta iltapäivällä raskaan ajoneuvon liikenneonnettomuus. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli täysperävaunuyhdistelmän ulosajo.
– Asfalttimassalastissa ollut täysperävaunuyhdistelmä ajautui ojaan itään menevältä kaistalta noin kuusi kilometriä Pulkkilan keskustasta Raahen suuntaan, kommentoi päivystävä palomestari Joose Veteläinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
– Yhdistelmän vetoauto oli pyörähtänyt kierroksen katon kautta päätyen ojaan pyörilleen. Perävaunu jäi ojaan ylösalaisin, Veteläinen jatkaa.
Kuljettaja pääsi omatoimisesti ajoneuvosta ulos ja hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkotutkimuksiin.
Lastia levisi osin tielle ja osin ojaan. Palokunta siivosi tien yhden kaistan liikennöitävään kuntoon. Ajoneuvon polttoainesäiliö repesi ja polttoaine imettiin talteen säiliöstä. Maahan päätynyttä polttoainetta kerättiin imeyttämällä.
Tilanteesta aiheutuu liikennehaittaa. Pelastuslaitos ohjaa liikennettä tilannepaikalla. Tiealuetta joudutaan vielä siistimään koneellisesti.
Onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole tiedossa.
Pelastuslaitos on varautunut tehtävälle viiden pelastusyksikön vahvuudella.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 14.33. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.
Myös Liperissä asfalttikuormassa ollut raskas ajoneuvo kumoon.
Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui maanantaina 9. elokuuta iltapäivän taitteessa raskaan ajoneuvon liikenneonnettomuus. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli puoliperävaunurekan ulosajo.
– Asfalttia kuljettanut puoliperävaunurekka kaatui kyljelleen ja asfalttikuorma levisi pellolle, kommentoi päivystävä palomestari Jani Nevalainen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.
Kuljettaja pääsi pois ajoneuvosta ennen pelastushenkilöstön saapumista paikalle. Hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta Joensuun keskussairaalaan. Ajoneuvosta vuoti polttoainetta sekä hydrauliikkaöljyä, jota palokunta keräsi talteen.
Tilanteesta aiheutuu liikennehaittaa. Liikenne onnettomuuspaikan ohi kulki toista kaistaa pitkin. Päivystävä palomestari arvioi, että ajoneuvo nostetaan mahdollisesti maanantai-illan aikana, jolloin tie joudutaan sulkemaan liikenteeltä.
Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle seitsemän pelastusyksikön vahvuudella. Kohteessa oli pelastuslaitoksen yksiköitä Liperin, Pekkalan ja Ylämyllyn pelastusasemilta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 12.43. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.