HELSINKI
Elokapinan mielenosoitus aiheutti merkittävää liikennehaittaa Helsingin keskustassa perjantaina 27. syyskuuta. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että Elokapina teki poliisille ilmoituksen mielenosoituksesta Helsingin keskustassa. Mielenosoituksessa oli ilmoituksen mukaan kolme kulkuetta, jotka lähtivät Dallapenpuistosta, Itämerentorilta ja Senaatintorilta. Poliisin tietojen mukaan kulkueiden oli tarkoitus lähteä liikkeelle kohti Eduskuntataloa noin kello 16.45-17.00.
– Poliisin tehtävänä on turvata mielenosoittajien ilmaisunvapaus, yleinen järjestys ja turvallisuus sekä muiden kaupunkilaisten oikeudet. Poliisi ohjaa liikennettä ja suosittelee varaamaan aikaa keskustassa liikkumiseen, Helsingin poliisilaitokselta kommentoitiin iltapäiväneljän jälkeen.
Kello 16.45 aikoihin ensimmäinen kulkue oli lähtenyt liikkeelle Dallapenpuistosta. Itämerentorin kulkue oli liikkeellä kello 16:57 aikaan ja puoli kuuden aikoihin illalla myös Senaatintorin kulkue oli lähtenyt liikkeelle.
Kulkueet saapuivat Eduskuntatalolle iltakuuteen mennessä. Osa mielenosoittajista jäi Mannerheimintielle, mistä aiheutui liikennehaittaa. Poliisi osoitti mielenosoittajille sopivan paikan Eduskuntatalon pihasta ja käski mielenosoittajia siirtymään pois ajoradalta. Mielenosoittajat eivät kuitenkaan noudattaneet poliisin käskyä poistua ajoradalta, joten poliisi määräsi mielenosoituksen päättymään lainvastaisena.
Kun poliisi määräsi mielenosoituksen päättyneeksi, määrättiin väkijoukko hajaantumaan.
– Poistumiskäskyä noudattamatta jättäneet mielenosoittajat tullaan ottamaan kiinni, Helsingin poliisi kommentoi kello 18.19.
Kello 19.38 Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi otti kiinni 74 mielenosoittajaa, jotka eivät noudattaneet poliisin poistumiskäskyä. Heitä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan.
Mannerheimintie on avattu liikenteelle.