Naiskaksikko häiriköi lahtelaisravintolassa ja vastusti poistamista

Julkaistu

PÄIJÄT-HÄME

Poliisi kirjasi naisten ja järjestyksenvalvojan osalta pahoinpitelyilmoitukset ja naisten osalta vielä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. 

Poliisille tehtiin ilmoitus perjantain vastaisena yönä 20. tammikuuta kello 00.30 aikaan Lahdesta Aleksanterinkadulla sijaitsevasta ravintolasta. Ilmoituksen mukaan järjestyksenvalvoja olisi poistanut kaksi nuorta naista ravintolasta kovakouraisesti.

Poliisipartion tullessa paikalle, selvisi naisten kertomana, että heidät oli raahattu pois ravintolasta kovakouraisesti ja toiselle naisesta oli tullut vammoja.

Ravintolan järjestyksenvalvojaa sekä asiakkaana olevia henkilöitä puhutettaessa, selvisi, että naiset olivat provosoineet muita asiakkaita ja kuvanneet samalla heitä lähietäisyydeltä puhelimilla. Naisista oli tullut useita valituksia järjestyksenvalvojalle, joka oli päättänyt poistaa naiset. Naisia oli kehotettu useaan kertaan poistumaan ravintolasta, mutta tuloksetta.

Lue myös: Mies löi pyörätuolissa ollutta vaimoaan ja näytti poliisille sukupuolielintänsä Lahdessa

Järjestyksenvalvoja oli ottanut naisista kiinni ja taluttanut heitä kohti ulko-ovea, jolloin toinen naisista oli heittänyt juomansa järjestyksenvalvojan päälle ja lyönyt häntä. Tilanne meni riuhtomiseksi, jolloin toinen naisista oli kaatunut maahan ja loukannut itseään lievästi.Sairaankuljetus tarkasti naisen vammat, mutta ne eivät vaatineet välitöntä hoitoa.

Poliisi kirjasi asiasta kaikkien osallisten osalta pahoinpitelyilmoitukset ja naisten osalta vielä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. 

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Mies näpisti kengät Lahdessa – vartija joutui käyttämään voimakeinoja

LAHTI Hämeen poliisi tutkii tapausta, jossa nelikymppisen miehen epäillään näpistäneen kengät Lahden Launeella sijaitsevasta marketista...

Kahden kuljettajan epäillään olleen huumepäissään Lahden liikenteessä

LAHTI Hämeen poliisin partiot saivat kiinni kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena henkilöauton...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä