perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Nuijamaan kirkon seinän palamaan sytyttänyt henkilö kiinni – poliisi tutkii tekoa tuhotyönä

Näitä luetaan

ETELÄ-KARJALA

Nuijamaan kirkon seinää sytytettiin palamaan sunnuntaina 12. kesäkuuta aamulla. Teosta epäiltynä on otettu kiinni yksi henkilö.

Kaakkois-Suomen poliisi on edistynyt Nuijamaan kirkon tulipalon tutkinnassa. Palo oli sytytetty rakennuksen ulkopuolelta. Valvontakameratallenteiden perusteella palon oli sytyttänyt yksin liikkunut henkilö, jonka poliisi on ottanut kiinni eilen iltapäivällä.

Epäilty, noin 30-vuotias mies, on tällä hetkellä pidätettynä. Häntä epäillään todennäköisin syin tuhotyöstä. Epäiltyä on kuulusteltu ja hän on ollut yhteistyöhaluinen, mutta jossain määrin muistamaton tapahtumien kulusta. Tekoon ei epäillä liittyvän uskonnollisia, poliittisia tai ideologisia motiiveja.

Lähteenä: Kaakkois-Suomen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä