Nuoren mopoilijan pakomatka päättyi lumipenkkaan Kuopion Riistavedellä

Julkaistu

POHJOIS-SAVO

Nuoren pojan epäillään syyllistyneen liikennerikoksiin Kuopion Riistavedellä, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Lyhyen pakomatkan jälkeen poika ja mopo löytyivät lumipenkasta. Tilanteesta selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Itä-Suomen poliisin poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Kuopion Riistaveden keskustassa Keskustien varrella sunnuntai-iltana 15. tammikuuta. Keskustietä tuli poliisipartiota vastaan henkilöauto ja sen kanssa samaan aikaan valoton mopo keula pystyssä.

Mopoilija havaitsi selkeästi poliisiauton ja laski keulan alas, minkä jälkeen lähti ajamaan tilannetta karkuun kääntyen Riistaveden koulun kulmalta koulun pihaan.

Poliisipartio päätti seurata mopon lumeen jättämiä jälkiä, joiden päästä hetkeä myöhemmin löytyi mopo ja sen kuljettaja lumipenkasta.

Poliisi totesi, että mopo oli viritetty ja että siinä oli muutakin huomautettavaa. Mopon nuorta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä mopokorttia pojalla ei ollut.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies pakeni poliisia varastetulla autolla Juankoskella

KUOPIO Itä-Suomen poliisilla oli keskiviikkona 17. huhtikuuta iltapäivällä takaa-ajotilanne nykyisin Kuopioon kuuluvalla Juankoskella. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon Leppävirralla

LEPPÄVIRTA Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueella Leppävirralla. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä