PÄIJÄT-HÄME – UUSIMAA
Iltapäivällä sai poliisi tehtävän moottoritielle, josta tuli useita ilmoituksia autosta, jonka kuljettaja aiheutti vaaratilanteita ajamalla kaistojen keskellä ja yrittämällä saada kuljettamaansa autoa sivuluisuun, kertoo Hämeen poliisilaitos.
Samaisesta autosta oli tullut jo aikaisemmin ilmoituksia Itä-uudenmaan puolelta mutta silloin sitä ei oltu tavoitettu. Partio tapasi Mäkelän kohdalla liikenne-esteen takia pysähtyneen kohdeauton ja meni jututtamaan kuljettajaa. Autossa oli kuljettajan lisäksi pieni lapsi takapenkillä ilman turvavyötä. Miehellä ei ollut esittää minkäänlaista ajokorttia tai henkilötodistusta, eikä hän halunnut selvittää henkilöllisyyttään poliisille. Partio pyysi miestä ulos autosta, mutta hän kieltäytyi useaan otteeseen tulemasta ulos, jolloin partio joutui leikkaamaan miehen turvavyön katki ja ottamaan hänet ulos autosta. Mies jouduttiin raudoittamaan hänen vastarintansa takia ja hänet kuljetettiin poliisilaitokselle.
Auton rekisteritietojen perusteella saatiin selville auton omistaja, joka selvensi asiaa poliisille. Autoa kuljettanut noin 20-vuotias mies oli ottanut auton käyttöönsä ilman lupaa vanhemmiltaan ja samalla sisaruksensa kyytiin Helsingistä.
Mies kiinniotettiin epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, huumaantuneena ajamiseen, virkamiehen vastustamiseen ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Vanhemmat hakivat nuoremman sisaruksen Lahdesta kotiin.
Lähteenä: Poliisi