Nuorten käytös miiteissä huolestuttaa Oulun poliisia – poliisiautoa kivitettiin eikä käskyjäkään toteltu

Julkaistu

KEMPELE – OULU

Kesän aikana ovat nuoret kokoontuneet eri puolilla Oulun poliisilaitoksen aluetta useisiin paikkoihin ”mopomiitteihin”, kertoo Oulun poliisilaitos. Menneenä viikonloppuna Kempeleessä sekä Oulun Ruskossa ja Kaakkurissa järjestetyt kokoontumiset keräsivät satoja osallistujia. Nuorisoa oli liikkeellä monenlaisilla ajoneuvoilla.

Poliisi joutui puuttumaan joidenkin nuorten liikennesääntöjen vastaiseen ajoneuvon kuljettamiseen sekä yleiseen käyttäytymiseen. Tapahtumissa havaittiin ajoneuvoilla keulimista, kiihdyttelyä, lukuisia vaaratilanteita ja pieniä kolareita, tekoja joita on aikaisemminkin nähty kokoontumisajoissa tapahtuvan. Viime viikonloppuna erityisesti esille nousi kuitenkin välinpitämättömyys poliisin käskyjä ja kehotuksia kohtaan poliisin puuttuessa laittomaan toimintaan.

Paikalla olleen poliisin mukaan kyseessä oli joukkohurmoksen kaltainen tilanne, jossa nuoret suurella porukalla uhittelivat poliisia vastaan. Poliisiautoa kivitettiin ja yhdestä poliisiautosta irrotettiin rekisterikilpi. 

Oulun valvonta- ja hälytysyksikön johtaja ylikomisario Jyrki Kivirinnan mukaan kyseessä on erittäin vakava asia, josta on syytä jokaisen vanhemman ja huoltajan nuorensa kanssa puhua. Kesän aikana vastaavissa kokoontumisissa on tapahtunut vakaviin loukkaantumisiin johtaneita liikenneonnettomuuksia. ”Miitit” ovat hyviä tapahtumia, jos siellä muistetaan noudattaa lakia ja järjestystä. Mutta siinä vaiheessa, kun ajokäyttäytymisellä vaarannetaan oma tai muiden paikalla olijoiden turvallisuus, tai uhitellaan poliisille ja rikotaan toisten omaisuutta, ei tapahtuma ole enää kenellekään turvallinen. Paikalle tulevilla viranomaisilla on oma tehtävänsä muun muassa onnettomuuksien selvittämisessä. Ethän halua estää auttajia auttamasta.

Liikenneyksikön johtaja komisario Pasi Rissanen vetoaa nuorten vanhempiin: ” Olkaa aidosti kiinnostuneita lapsenne mopoilusta eli kyselkää lapselta moposta ja testatkaa mopoa. Jarrujen ja valojen toiminta on helppo käydä läpi. Renkaiden kunto on nopea tarkastaa. Kysykää myös mopon mahdollisesta virityksestä. Pahaääninen mopo kulkee monesti liikaa ja häiritsee muita alueen asukkaita.”

Nuorille itselleen poliisi haluaa kertoa, että kyse ei ole poliisin taholta kiusanteosta eikä harrastuksen tahallisesta haittaamisesta, vaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen ja onnettomuuksien tutkinta kuuluvat poliisin tehtäviin. Poliisin tehtävä on myös ennalta estää rikoksia ja häiriöitä, joten Oulun poliisi tulee myös jatkossa näkymään kyseisissä tapahtumissa. 

Lähteenä: Poliisi

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Huumepäinen paikkakuntalainen kuski kaahasi huumepäissään Kempeleessä

KEMPELE Ylinopeutta oli 64 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Oulun poliisin partio nappasi Oulun seudun...

Ihminen jäi junan alle Kempeleessä

KEMPELE Onnettomuus tapahtui Kempeleen rautatieasemalta hieman pohjoiseen. Kempeleessä sattui onnettomuus raideliikenteessä torstaina 11. huhtikuuta illalla. Poliisi,...

Henkilöauto suistui tieltä ja törmäsi pylvääseen Kempeleessä

KEMPELE Oulun poliisista ei kerrota, onko asiassa syytä epäillä jotain rikosta. Kempeleessä sattui keskiviikon vastaisena yönä...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo aiheutti tuhoa Sastamalassa torstaiyönä

SASTAMALA Sastamalassa syttyi torstain vastaisena yönä 18. huhtikuuta rakennuspalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Omakotitalossa paloi Joensuussa

JOENSUU Joensuun Kiihtelysvaarassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöllä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tulipalo tuhosi Karhulan uimahallin saunan Kotkassa

KOTKA Kotkassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla. Kymenlaakson pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Karhulan...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä