Nyt se on ohi: Poliisi määräsi ttuprkleiden kuljettajille viikon aikana yli 900 sanktiota

Sähköpotkulautailu ei olisi ongelma, jos tienkäyttäjät noudattaisivat liikennesääntöjä ja liikenteenohjauslaitteille asetettuja velvollisuuksia. Ongelma on kuitenkin siinä, että sääntöjä ei noudateta, sanoo poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.


TEHOVALVONTA

Poliisi valvoo viime viikolla 26. elokuuta – 1. syyskuuta valtakunnallisesti sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytymistä. Sähköpotkulaudat, eli skuutit ovat viime vuosina yleistyneet ympäri Suomen.



Valvonnalla poliisi halusi vaikuttaa tienkäyttäjien asenteisiin ja liikennetapoihin, jotta turhat vaaratilanteet vähenisivät ja vältyttäisiin kohtalokkailta liikenneonnettomuuksilta.

Lainvastainen sähköpotkulautailu aiheuttaa liikenteessä vaaratilanteita, jotka olisivat usein vältettävissä liikennesääntöjä noudattamalla. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi on tapahtunut valitettavasti lyhyen ajan sisään jo kolme kuolemaan johtanutta sähköpotkulautaonnettomuutta kesän 2024 aikana.

− Valvomme sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytymistä tehostetusti viikon ajan. Puutumme järjestelmällisesti ja matalalla kynnyksellä havaittuihin liikennerikoksiin ja -rikkomuksiin, kertoi poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta, kun valvonta oli puolessa välissä.

Sähköpotkulautailijoiden liikennetapoihin halutaan muutos.

− Sähköpotkulautailu ei olisi ongelma, jos tienkäyttäjät noudattaisivat liikennesääntöjä ja liikenteenohjauslaitteille asetettuja velvollisuuksia. Ongelma on kuitenkin siinä, että sääntöjä ei noudateta, sanoo Kallio.

Sähköpotkulautailun valvontaviikolla poliisi puuttuu kaikenlaiseen sähköpotkulautailijoiden lainvastaiseen liikennekäytökseen, mutta erityisesti sellaiseen toimintaan, joka häiritsee ja vaarantaa muita tienkäyttäjiä sekä vaarantaa sähköpotkulautailijan itsensä. 

Kallio vetoaa myös vanhempiin, jotta he jakaisivat tietoa nuorille tienkäyttäjille siitä, missä ja miten liikenteessä on turvallista kulkea.



Helsingissä oli keskiviikkoiltapäivään mennessä jo 100 sanktiota.

Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoi keskiviikkona 28. elokuuta, että poliisi on alkuviikon aikana määrännyt jo 100 liikennevirhemaksua tai sakkoa sähköpotkulaudalla liikkuneille.

– Helsingin poliisilaitos on täysillä mukana. Nyt on vasta lämmitelty. Nyt ”siivotaan” paikat kunnolla, Pasterstein uhosi viikon puolivälin paikkeilla.

Koko valtakunnassa sanktioita yli 950.

Koko valtakunnassa sanktioita oltiin jaettu yhteensä 309 kappaletta maanantain ja tiistain 26.–27. elokuuta aikana. Näistä sakkoja on 28 ja liikennevirhemaksuja 281 kappaletta, selviää poliisitarkastaja Heikki Kallion julkaisemasta keskiviikkona julkaisemasta tilastosta.

Kallio julkaisi torstaina 29. elokuuta päivitetyn tilaston, joka kattaa sanktiot maanantain ja keskiviikon 26.–28. elokuuta väliselta ajalta. Torstaihin mennessä poliisi oli jakanut sanktioita yhteensä 506 kappaletta, joista sakkoja on 62 ja liikennevirhemaksuja 444 kappaletta.

Perjantaina 30. elokuuta Kallio julkaisi jälleen päivitetyn tilaston, joka kattaa sanktiot maanantain ja torstain 26.–29. elokuuta väliseltä ajalta. Perjantaihin mennessä poliisi oli jakanut sanktioita yhteensä 706 kappaletta, joten torstaina sanktitoita jaettiin 200 kappaletta.

Myös lauantaina 31. elokuuta Kallio julkaisi päivitetyn tilaston, joka kattaa sanktiot maanantain ja perjantain 26.–30. elokuuta väliseltä ajalta. Lauantaihin mennessä poliisi oli jakanut sanktioita yhteensä 869 kappaletta, joten perjantaina sanktitoita jaettiin 163 kappaletta. Kokonaissanktiomäärästä sakkoja on 108 ja liikennevirhemaksuja 761 kappaletta.

Lauantain tilastoista Kallio ei julkaissut mitään, vaan teki seuraavan päivityksen maanantaina 2. syyskuuta, jossa hän kertoo koko valvonnan tuloksista. Poliisi jakoi sanktioita koko viikon ajalta yhteensä 940 kappaletta. Näistä sakkoja oli 121 ja liikennevirhemaksuja 819 kappaletta.



Mistä sanktioita jaettiin:

  • Jalkakäytävällä ajaminen, sakkoja 24, liikennevirhemaksuja 583
  • Yksisuuntaista pyöräkaistaa väärään suuntaan, sakkoja 3, liikennevirhemaksuja 30
  • Ajokaistalla väärään suuntaan, sakkoja 2, liikennevirhemaksuja 10
  • Matkustajien kuljettaminen, sakkoja 25, liikennevirhemaksuja 195
  • Punaisia päin ajaminen, sakkoja 62
  • Suojatiesäännön noudattamatta jättäminen, sakkoja 1, liikennevirhemaksuja 1
  • Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, sakkoja 2
  • Liikennejuopumus, sakkoja 2

Lisäksi poliisi tapasi liikenteestä yhteensä seitsemän viritettyä sähköpotkulautaa.

Liikennevirhemaksun suuruus oli 40 euroa ja sakon suuruus riippui tuloista

Skuutit tuonut mukanaan lieveilmiöitä.

Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisarion Henrik Westerbergin mukaan skuuttien lisääntyminen katukuvassa on tuonut mukanaan myös lieveilmiöitä, kuten vaarallista liikennekäyttäytymistä ja loukkaantumisia.

– Skuutit eivät itsessään aiheuta ongelmia, mutta monesti niiden kuljettajat tuntuvat suhtautuvan liikennesääntöihin melko piittaamattomasti. Se on todella huolestuttavaa ja siksi kohdistamme tehovalvontaa juuri skuutteihin, kertoo komisario Westerberg.

Sähköpotkulauta ei ole lelu, vaan kevyt sähköajoneuvo.

Kaverin kyydittäminen ja jalkakäytävällä ajaminen ovat melko tyypillisiä sähköpotkulautailijoiden tekemiä liikennerikoksia. Sähköpotkulautailijalle oikea paikka on ajorata tai pyörätie.

– Ja sitten pyörätiellä ja ajoradalla on varmistettava, että ajaa tietä oikeaan suuntaan, Westerberg muistuttaa. 



Yleisesti sähköpotkulauta on tarkoitettu yhdelle henkilölle. Ylimääräinen matkustaja vaikuttaa ajoneuvon hallittavuuteen, jolloin onnettomuuden riski kasvaa. Riski kasvaa merkittävästi myös, jos sähköpotkulaudalla ajetaan päihtyneenä. Kaakkois-Suomessa ei vielä ole onneksi tapahtunut kuolemaan johtaneita skuuttionnettomuuksia, mutta läheltä piti -tilanteita on ollut.

– Huomioi muut liikenteessä ja noudata sääntöjä. Nämä ovat aika tavallisia, pieniä asioita, mutta niillä on iso vaikutus niin omalle kuin muidenkin tienkäyttäjien turvallisuudelle, Westerberg toteaa. 

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Jyväskylän Keltinmäessä oli poliisioperaatio – liittyi ampumistapaukseen

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisilla oli aikaisin lauantaiaamuna 12. lokakuuta alkanut poliisioperaatio Keski-Suomessa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin...

Runoilevista tiedotteistaan tunnettu, toistaiseksi tuntematon poliisi julkaisi jälleen runollisen tositarinan – tällä kertaa Kemistä

KEMI Lapin poliisin partiot saivat Meri-Lapin alueelta perjantai-illan 11. lokakuuta aikana kiinni kaksi kuljettajaa, joiden...

Nainen käytti lasta hyväksi anastaakseen vanhukselta pankkikortin ja rahaa Kemissä

KEMI Lapin poliisi tutkii Meri-Lapissa tapahtunutta omaisuusrikosta. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan kemiläisen iäkkään miehen joutuneen omaisuusrikoksen...

Henkilöauto suistui tieltä Tuusulanväylällä Vantaalla

VANTAA Tuusulanväylällä Vantaalla tapahtui lauantain vastaisena yönä 12. lokakuuta yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Poliisi epäilee: Nuori karhu kaataa piharoskiksia Loviisan seudulla – karhusta on tehty myös pihahavaintoja

LOVIISA Suomen riistakeskus ja Itä-Uudenmaan poliisi seuraavat Loviisan alueella havaitun karhun liikkeitä. Kyseessä on nuori...

Ulvilan lapsikaappaus siirtyy syyteharkintaan

ULVILA Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Ulvilassa heinäkuussa tapahtuneen lapsikaappauksen esitutkinnan. Epäilty lapsikaappaus tapahtui 1....

Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa sijaitsevassa kahvila-ravintolassa pyöritettiin kokaiinibisnestä

HELSINKI Helsingin poliisilaitoksen ammattimaisen rikollisuuden tutkintayksikkö paljasti rikollisen syndikaatin toiminnan. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan poliisille paljastuneen...

Nurmijärvellä on kateissa 14-vuotias poika

NURMIJÄRVI Itä-Uudenmaan poliisilla on käynnissä kadonneen henkilön etsintätehtävä Keski-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan myöhään perjantaina 11....

Tyhjillään olevassa betonirakennuksessa syttyi tulipalo Turussa

TURKU Jokipellonkujalla Turussa sammutettiin perjantai-iltana 11. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että tyhjillään olevassa...

Vanhan navettarakennuksen yläpohjassa paloi Kurikassa

KURIKKA Takatiellä Kurikassa sammutettiin perjantai-iltana 11. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että vanhassa navettarakennuksessa...

Torniossa tehtiin keskisuuri rakennuspalohälytys – kyse oli loisteputkivalaisimen kärähtämisestä

TORNIO Lemmentiellä Torniossa tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi perjantai-iltana 11. lokakuuta. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei varsinaista...

Raju ulosajo Ylöjärvellä – henkilöauto suistui katolleen ojaan

YLÖJÄRVI Elotien ja Myllyntanhuan risteyksessä tapahtui yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus perjantai-iltana 11. lokakuuta. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Vaasassa tapahtuneessa henkilövahingossa menehtyi yksi henkilö

VAASA Vaasassa Vanhan Vaasan kohdalla tapahtui perjantai-iltana 11. lokakuuta iltakahdeksan jälkeen onnettomuus raideliikenteessä. VR:ltä kerrotaan,...

Poliisi tutkii kahta suojatieonnettomuutta Vaasassa ja pyytää havaintoja

VAASA Pohjanmaan poliisi tutkii kahta Vaasassa viikon sisään tapahtunutta liikenneonnettomuutta, johon se pyytää havaintoja. Pohjanmaan...

Poliisi tarkasti yli 200 ravintolaa – neljässä ravintolassa havaittiin anniskeluhenkilökunnan olevan päihtyneenä töissä

RAVINTOLAVALVONTA Poliisi tarkasti anniskelupaikkoja viikonlopun 27.–29. syyskuuta aikana koko Suomen alueella. Tarkastettuja ravintoloita oli yli...

Poliisi valvoi aamuliikennettä tehostetusti koko Suomessa – sanktioita yli tuhat

LIIKENNE Poliisi valvoi aamun työmatkaliikennettä valtakunnallisesti viime viikolla. Poliisihallituksesta kerrotaan, että aamun työmatkaliikenteen valvonta osoitti...

Kuljettajan heikentynyt terveydentila muodostaa suuren riskin liikenneturvallisuudelle

LIIKENNE Kuljettajan heikentynyt terveydentila muodostaa suuren riskin liikenneturvallisuudelle, sanoo poliisi. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että ajoterveyden...

Poliisi sai valmiiksi suuren huumausainerikoskokonaisuuden esitutkinnan Joensuussa

JOENSUU Itä-Suomen poliisi on tutkinut keväästä 2024 saakka rikoskokonaisuutta, joka sisältää useita törkeitä huumausainerikoksia. Itä-Suomen...

KRP on saanut valmiiksi esitutkinnan epäillyistä sotarikoksista Ukrainassa

KESKUSRIKOSPOLIISI Keskusrikospoliisi on saanut päätökseen Ukrainassa vuonna 2014 tehdyiksi epäiltyjen sotarikosten esitutkinnan. Keskusrikospoliisista kerrotaan, että...

Kolmen auton ketjukolarista selvittiin ilman henkilövahinkoja Järvenpäässä

JÄRVENPÄÄ Sipoontiellä Järvenpäässä tapahtui usean ajoneuvon liikenneonnettomuus perjantaiaamuna 11. lokakuuta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä...