SALO
Lounais-Suomen poliisilla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä Varsinais-Suomessa. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin lauantai-iltana 5. lokakuuta puoli kymmenen aikoihin, että Salossa on kadonnut 74-vuotias nainen.
Naisesta oltiin tehty viimeisin varma havainto Salon Meriniityllä sijaitsevalta Campuskoti Merihelmeltä lauantaina 5. lokakuuta iltapäivällä. Poliisi suoritti alueella lähietsintää, mutta tuloksetta.
Poliisin mukaan fyysisesti hyväkuntoinen nainen on terveydentilansa vuoksi pärjäämätön, ja että hän on aiemmin hakeutunut pitkänkin matkan päähän.
Sunnuntain vastaisena yönä 6. lokakuuta hieman ennen kello kahta naisen lähiomainen kertoo, että nainen on löytynyt elossa. Myös poliisi päivitti löytymisestä hieman tämän jälkeen.
– Hän on päässyt lepäämään takaisin Campukselle. Kiitos kaikille jotka kertoivat näköhavaintojaan äitini liikkeistä. Nyt saa jo huokaista, naisen poika lausuu.