KARIJOKI
Nevatiellä Karijoella tehtiin hätäilmoitus rakennuspaloepäilystä tiistaina 1. lokakuuta keskipäivän taitteessa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, ettei varsinaista rakennuspaloa päässyt syntymään.
– Omakotitalon keittiössä oli lieden takana oleva kytkentärasia kärähtänyt. Pelastuslaitoksen tehtävänä oli tiedustella tilat ja varmistaa, ettei palo päässyt leviämään rakenteisiin, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kommentoidaan.
Talossa oli tapahtumahetkellä kolme ihmistä, jotka palon alun havaittuaan poistuivat ulos ja tekivät hätäilmoituksen. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Syy kärähdykselle ei ole tiedossa.
Tehtävälle hälytettiin yhteensä viisi pelastusyksikköä, joista kolme oli Etelä-Pohjanmaalta ja kaksi Pohjanmaalta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 10.58.