OULU
Torikadulla Oulun keskustassa sijaitsevan Maahanmuuttoviraston tiloissa suoritettiin pelastuslaitoksen toimesta tarkastustehtävä vaarallisen aineen onnettomuuden varalta keskiviikkona 11. syyskuuta aamupäivällä. Kohteen henkilökunta ja asiakkaat olivat poistuneet omatoimisesti sisätiloista ennen pelastuslaitoksen saapumista kohteeseen.
– Kohteessa oli haistettu kaasun hajua pysäköintihallissa sekä asiakaspalvelupisteellä. Palokunta tiedusteli viraston tilat ja kohteen ulkopuolen. Kaasun / käryn hajun lähteeksi paljastui naapurirakennuksessa tehtävät bitumikatteen asennustyöt, kommentoi päivystävä palomestari Mikko Kivelä Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Palokunta tarkasti sisätilat monikaasumittarien avulla ja varmisti ettei tiloissa ole myrkyllisiä/vaarallisia kaasuja. Tämän jälkeen henkilökunta ja asiakkaat pystyivät palaamaan tiloihin. Kiinteistönhoitaja jäi kytkemään ilmastoinnin pois bitumitöiden ajaksi.
Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, ja viraston toiminnan keskeytys poistumisen takia kesti alle puoli tuntia.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle kahdeksan pelastusyksikön vahvuudella.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta kello 09.32.