Etenkin Kalajoen juhannus työllisti Oulun poliisilaitoksen partioita

Julkaistu

POHJOIS-POHJANMAA

Kalajoen juhannus työllisti poliisia, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Vakavia rikoksia ei ole onneksi tullut poliisin tietoon

Koko Oulun poliisilaitoksen alueella oli juhannuspäivän kello 6-18 välisenä aikana yhteensä 169 poliisitehtävää. Lauantain kello 18 ja sunnuntain kello kuusi välisenä aikana Oulun kenttäjohtoalueella oli 104 tehtävää, Jokilaaksojen alueella 112 tehtävää, Kainuussa 47 ja Koillismaalla 16. Poliisia työllisti Kalajoki, jonne poliisitehtäviä kirjautui yön aikana 59. Oulussa tehtäviä oli 71.

Koko poliisilaitoksen alueella on juhannuksen aikana jäänyt kiinni 17 rattijuoppoa. Pahoinpitelyrikoksista on kirjattu 21 ilmoitusta.

Liikenneyksikön partiot ovat perjantain ja lauantain aikana valvoneet liikennettä sekä maalla että vesillä. Vesiliikennejuopumuksia on jäänyt kiinni kolme ja varustepuutoksista on veneilijöille annettu sakkoja ja huomautuksia. Tien päältä liikennepartiot ovat ottaneet kiinni viisi rattijuoppoa, näistä neljä alkoholirattijuopumusta ja yksi huumausainerattijuopumus. Ylinopeuksista on määrätty kaksi henkilöä ajokieltoon ja annettu muutamia sakkoja.  

Juhannuksen aikana on Oulun poliisin tietoon tullut kaksi hukkunutta, toinen Ristijärvellä ja toinen Kalajoella. Kalajoella juhannusaattona kadonneen veneilijän löysi Lumijoen etsintävene team lauantaina. Poliisi kiittää vapaaehtoisia tärkeästä avusta etsintätyössä. 

Poliisi jatkaa valvontaa ja puhalluttaa kuljettajia myös sunnuntaina.  

Lähteenä: Oulun poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Loistavaa toimintaa kansalaiselta – riensi apuun ja pelasti jäihin pudonneen Kalajoella

KALAJOKI Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Kalajoelle Konikarvontien tuntumaa keskiviikkona 17. huhtikuuta aamupäivällä kello 09.57 aikaan....

Ihmiset ovat hätää kärsimässä tulvien takia Ylivieskan Niemelänkylällä – osa ihmisistä tulee pihoille kuvaamaan

YLIVIESKA Uteliaat kansalaiset ovat pyrkineet jo ajoneuvoineen veden valtaamille alueille jonne ei ole asiaa, sillä...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä