perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Pahoinpitelyt työllistivät poliisia Kanta-Hämeessä lauantai-illan ja sunnuntaiyön aikana

Näitä luetaan

KANTA-HÄME

Hämeen poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä lauantai-illan 4. helmikuuta ja sunnuntaiaamuyön 5. tammikuuta välisenä aikana muutamat pahoinpitelytehtävät, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhteensä neljästä pahoinpitelytehtävästä, jossa yhdessä oli osallisena useampi henkilö.

Turengissa usean henkilön välinen tappelu

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Turengin keskustaan Janakkalaan lauantai-iltana. Ilmoituksen mukaan ravintolan edessä tapellaan.

Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että tappelussa oli ollut osallisina neljä henkilöä. Tappelu oli saanut alkunsa ulkona tupakkatuokion aikana. Keski-ikäinen mies oli yllättäen lyönyt toista miestä. Tilanteeseen oli tullut väliin nainen, joka yritti lyödä harjalla yllättävän iskun suorittanutta miestä. Nainen ei kuitenkaan osunut harjalla mieheen.

Kahakkaan tuli mukaan kolmekymppinen mies, joka löi keski-ikäistä miestä. Keski-ikäinen mies oli kaatunut lyönnin seurauksena.

Tapahtumaa tutkitaan pahoinpitelynä ja pahoinpitelyn yrityksenä. Keski-ikäinen mies ja tappelun lopettanut kolmekymppinen mies otettiin kiinni asiassa.

Ravintolan asiakasta lyötiin tuopilla päähän Riihimäellä.

Toistaiseksi tuntematon mies oli lyönyt ravintolan asiakasta tuopilla päähän sunnuntain vastaisena yönä kello kolmen jälkeen Riihimäen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa.

Poliisipartion selvityksen mukaan asianomistajaa oli lyöty tuopilla jonkin asteisen sanaharkan jälkeen. Ensihoitoyksikkö tarkasti asianomistajan vammat.

Poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä.

Mies löi miestä nyrkillä riihimäkeläisessä ravintolassa.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle pahoinpitelytehtävän varhain sunnuntaiaamuna Riihimäen keskustaan.

Mieskaksikolle oli tullut riitaa ravintolassa, minkä seurauksena riidan toinen osapuoli oli lyönyt asianomistajaa nyrkillä. Tekijä oli ehtinyt poistua paikalta ennen poliisin saapumista, mutta pahoinpitelijä on tiedossa ja hänet tullaan kuulustelemaan epäiltynä pahoinpitelyyn.

Nuori mies häiriköi useampaan otteeseen ravintolassa Forssassa.

Aikuisikään ehtinyt mies ei suostunut poistumaan vapaaehtoisesti sunnuntaina puolenyön aikoihin Forssan keskustassa sijaitsevasta ravintolasta. Järjestyksenvalvoja oli joutunut poistamaan miehen ravintolasta ja poistamisen yhteydessä miehen hallusta löytyi purkki. Häirikkö ehti poistua poliisin tullessa paikalle. 

Järjestyksenvalvojat antoivat mieheltä otetun purkin poliisipartiolle. Purkin sisällä oli vähäinen määrä huumausainetta. Tunti tapahtuneesta mies palasi takasin pubiin häiriköimään, jolloin järjestyksenvalvoja otti hänet kiinni ja ilmoitti siitä poliisille.

Poliisipartio kirjoitti miehelle sakkovaatimuksen huumausaineen käyttörikoksesta.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä